Heinäkuun alun melontareissu

5.7. Käytiin neljän hengen (E, J ja S) porukalla tekemässä noin 15 kilometrin melontareissu. Vuokrakajakit tuotiin meille Salon ja Lohjan välimaastossa sijaitsevalle Kärkelänjoelle, josta meloimme Kurkelanjärven ja Kurkelanjoen kautta Kirkkojärvelle ja siellä Kiskon kirkon rantaan, josta vuokrakajakit noudettiin ja saimme autokyydin takaisin lähtöpisteeseen, jonne oman automme jätimme.

Päivä oli helteinen ja reitti kulki läpi maalaismaisemien. Pääasiassa reitti kulki kasvillisuuden reunustamissa joissa, jotka olivat paikka paikoin lähes umpeen kasvaneita, mutta aina kajakin mentävä väylä kuitenkin löytyi. Virtaus joissa oli vähäistä, joten melonta oli mukavan leppoisaa. Vasta aivan lopussa Kirkkojärvellä vastatuuli ja aallokko teki matkanteosta hieman hankalampaa. Sudenkorentomassat ja muut epämääräiset hyönteiset toivat lisämausteen matkantekoon. Tiheän kasvillisuuden takia näkymä pelloille ei ollut kovin hyvä, mutta matkan aikana nähtiin ja kuultiin mm. viitasirkkalintu, kiuruja, keltasirkkuja, metsävikloja, kuikkia, tiaisia, ruokokerttusia ja harmaahaikara. Kurkelanjoella pääsimme yllättämään myös valkohäntäkauriin, joka oli ilmeisesti juomassa ja hyppäsi meidät äkättyään muutamalla loikalla pois rannasta.

Kurkelanjoen puolivaiheilla oli paikallisen maanviljelijän rakentama laavu, joka oli melojien käytössä. Pidimme täällä hyvin ansaitun evästauon.

Kärkelänjoella oli yksi retken harvoista metsätaipaleista.

Alkumatkasta pääsi ihastelemaan Kärkelänjoen hyönteisfaunaa lähes pinnan tasalta.

Mukava reissu ja kiitos kaikille osallistujille ja J:lle järjestelyistä! Saapa nähdä ehtisikö tänä kesänä tehdä vielä toisen retken vaikkapa Liesjärven maisemissa.

Kovempi kuin kahen kilon siika!

Blogin päivittämiseen ei ole oikein ollut aikaa ja muutaman retken kuvat odottavatkin varastossa. Tämän lisäksi pitäisi lisäillä kuvia mm. alppinaakoista Saksan reissulta. Kävimme tänään tutustumassa Haltian luontokeskukseen, jossa esitellään koko Suomen luontoa. Näyttely rakentui pitkälle tietotekniikan ja videoiden varaan. Melko erilainen näyttely kuin muut luontokeskusten näyttelyt, joten sulateltavaa vielä riittää. Jollain tapaa olisin itse kaivannut perinteisiä täytettyjäkin eläimiä ja installaatioita enemmän. Esimerkiksi nyt emme noin tunnin kierroksella huomanneet mm. vilaustakaan hirvestä, sudesta tai ilveksestä, monista linnuista puhumattakaan. jotenkin voisi kuvitella, että ulkomainen luontokeskusvierailija haluaisi nähdää materiaalia juurikin näistä.

Haltiasta päätimme tehdä pienen kierroksen ihan oikeassa luonnossa ja ajoimme taas Nuuksion haukkalammelle. Naureskelimme, että olemme yleensä aina tuleet tänne etsimään jotain lajia (yleensä lintua), mutta löytäneet aina jotain ihan muuta (nahkiaisia, rantakäärmeen jne.). Tällä kertaa ostimme luontotuvasta nuuksio magneetin muiden kansallispuistomagneettien joukkoon ja paistelimme makkarat. Päätimme kävellä vähän matkaa korpinkierrosta ja etsiä kulorastaita kallioaukeilta kuvattavaksi. Aurinko lämmitti kivasti ja tuuli piti hyönteiset loitolla, joten retkisää oli melko miellyttävä. Kulorastaita ei kuitenkaan näkynyt. Ainoastaan punakylkirastas löydettiin. Linturintamalla oli muutenkin hiljaista ja päätimme lähteä palailemaan takaisin päin.

Punakylkirastas

Sitten se tapahtui... Kävilemme polkua pitkin varttuneen kuusikon läpi kun näimme, jonkun lentävän kovaa vauhtia edessä olevan kuusen juurelle. Otus jäi katveeseen ja näytti, että se lensi runkoon, joten oletin heti sen olevan käpytikka, koska niitä olimme nähneet alueella paljon. E kuitenkin huudahti, että "liito-orava!" ja näimme kuinka otus pinkoi vinhaa vauhtia runkoa ylös, mutta melkein näkymättömissä puun väärällä puolella emmekä saaneet sitä kunnolla näkyviin. Aloin kaivaa repussa olevaa kameraa pomminpurkajamaisen vakain käsin ja laitoin sen kuvauskuntoon. Otus oli hävinnyt suuren kuusen latvustoon eikä näkynyt enää. Eihän liito-oravaa voi nähdä keskellä aurinkoista päivää klo 14:15 kuusessa... Kyllä se varmaan oli tavallinen orava... Pian löysin kameran etsimen läpi kuusen oksalta mytyn ja se oli kuin olikin legendaarinen supereläin liito-orava! Ehdin räpsäistä pari kuvaa ennen kuin otus siirtyi aivan kuusen latvuksiin ja hävisi näkyvistä.

Liito-orava kyyhötti hetken oksalla

"Pienet" tuuletukset ja kohta muitakin retkeilijöitä pysähtyi paikalle ihmettelemään, mm. muutamia lapsiperheitä. Liitistä ei kuitenkaan enää näkynyt, kunnes löysimme sen kameralla uudestaan aivan latvuksesta vaikeasti havaittavasta paikasta. Joku totesikin jo, että "ei liito-orava nyt keskellä päivää liiku". Tähän vaan totesimme, että "niin mekin luultiin".

Tarkkailija latvuksessa

Sitten orava yllättäen ponkaisi ilmaan ja liisi upeasti koko porukan ylitse suoraan polkua pitkin ohjaillen liidon suoraan seuraavan kuusen rungolle, joka oli noin 20 metrin päässä. Tällöin loputkin porukasta näkivät oravan ja epäilevät kommentit vaimenivat.

Liitis lensi suoraan runkoon kiinni ja lähti kiipeämään kohti latvaa. Joskus oksat ovat hyvässä ja joskus ei niin hyvässä paikassa kuvia ottaessa.

Orava kiipesi uudenkin kuusen latvaan ja lensi syvemmälle metsään. Menin liidon suuntaan ja löysin sen vielä kerran kiipeämässä suurta haapaa pitkin kohti lehvästöä. Tämän jälkeen odottelimme vielä tovin, mutta ilmeisesti otus jäi sinne ruokailemaan. Tämä oli kyllä ehdottomasti toistaiseksi tämän vuoden kovin ja hienoin havainto. Fiilikset olivat suunnilleen samalla tasolla kuin legendaarisessa youtube videossa, missä kaveri saa kahden kilon siian.

Koit ny viihtyy!

28.6. Päätin juhlistaa loman alkamista pienellä käväisyllä Maarintornissa. Lintuja oli nyt paikalla vähän enemmän, mm. jouhisorsa, suosirrejä, luhtakana, suokukkoja ja mustaviklo, mutta suurin osa liroista oli jatkanut matkaa. Kauniina kesäpäivänä tornissa oli ihan miellyttävää hengailla ja tällä kertaa hengailu palkittiin, kun melko kaukaa taivaalta löytyi muiden tornilaisten toimesta kaksi petoa, joita toinen määrittyi nopeasti mehiläishaukaksi ja toinen pian perään haarahaukaksi. Onneksi linnut löytyivät pienen hapuilun jälkeen omaankin putkeen, vaikka aluksi niiden etsiminen tuotti vähän ylimääräistä tärinää.

30.6. Aloitimme länsirannikon kierroksemme. Menomatkalla teimme kunnon pysähdyksen Hämeen luontokeskuksessa ja Liesjärven kansallispuistossa Karkkilan ja Forssan välissä. Kiersimme Ahonnokan ja Pitkäkärjen luontopolut, jotka kulkivat vanhassa metsässä ja tutustuimme Korteniemen perinnetilaan. Tämän lisäksi teimme lyhyen pistäytymisen myös Korpinlahden harjulla.

Korteniemen perinnetilalla oli lehmiä, lampaita ja kanoja. runsas joukko haarapääskyjä pesi maatilan rakennuksissa.

Kukko tuli ärhentelemään meille ja puolustamaan kolmen kanan laumaansa. Poistumisemme jälkeen "kukkokiekuu" raikaksi kesäpäiväsi

Söimme eväitä pitkäkärjessä tyynen Liesjärven rannalla. Kaksi kuikkaa ja kalasääski kalasteli lahdella.

Kuikka

Liesjärvi tarjosi mukavan pysähdyspaikan vaihtelevine maastoineen, perinneympäristöineen ja vanhoine metsälaikkuineen. Paikka tuntuisi soveltuvan paremmin lyhyiseen retkeilyyn. Saimme tosin vain melko pienen läpileikkauksen puistosta. Lintuja oli metsässä melko vähän äänessä, mutta esim sirittäjä, harmaasieppo ja metsätiaisia nähtiin.

1.7. Oli valikoitunut reissumme pääkohteella vierailuun. Säätiedotus lupasi poutaa ja tyyntä, joten herätyskellon pärähtäessä lomalaisittain epäinhimilliseen aikaan ja hurautimme Rauman eteläpuolelle Pyhärantaan pitkälle saaristomeren kansallispuistoa kohden työntyvälle Rihtniemelle. Lintutornioppaan ajo-ohjeet olivat vähän sekavat ja pysäytimme paikallisen papan ja kysyimme tarkempia ohjeita. Tual se torni o asvaltti tiän pääs. Ei tääl mittä Aarlahtea ol, Se o Haarlahti. Arlahti o tual Turus päi. Kuka tomsse ohjeet o kirjottan? Lait ny heti palautet et korjaa... Lopulta torni löytyi ja sieltähän aukesi varsin miellyttävät näkymät. Vesilintuja oli joka puolella tyynessä meressä ja lähes välittömästi kaukoputken optiikka piirsi pilkkasiipiä ja riskilöitä verkkokalvoille. Myös pieniä ruokkiporukoita löytyi lentelemästä ja lopulta kiviltä istumassa. Merikihuja nähtiin yhteensä viisi, joista suurin osa kaukana väreilyssä, mutta kaksi ihan kelpo etäisyydellä. tornissa kanssamme oli turkulainen pariskunta, joka löysi karikukon lähiluodolta. Muutaman tunnin tarkkailujakson lopulla löysin vielä kaksi luotokirvistä erään luodon suurimman kiven päältä. Pidin todella paljon paikasta, koska merilajien havainnointipaikat rannikolla ovat melko vähissä. Täällä lintuja oli paljon ja tyynessä säässä havainnointi oli miellyttävää ja linnut löytyivät hyvin länteen aukeavasta merestä myötävalossa. Etäisyydet olivat tietysti kuvausta ajatellen melko pitkät. Muita lajeja olivat mm. suosirrit, valkoviklot, merimetsot, meriharakat, punajalkaviklot, tukkakoskelot ja luhtakerttunen, joka lauloi tornin juurella.

Näkymä Rihtniemen tornista. Suurin osa vuodareista löytyi taustalla siintäneeltä luodolta, jolla on valkoinen merimerkki.

Haahkapoikueita oli aivan rannan tuntumassa.

Pilkkasiipiä

Santakarin Pooki, joka on opastanut merimiehiä Rauman satamaan jo vuodesta 1857. Tarinan mukaan 1900-luvun alussa laiva oli palaamassa pitkältä matkaltaan, mutta eksynyt sumussa kurssilta. Päällystö epäili, että laiva oli liian pohjoisessa ja näkyvän majakan valo olisi Säpistä Porin edustalta. Kun sumu hälveni ja majakka osoittautuikin Santakariksi oli koko laivaväki juhlinut raivoisasti kannella, sitä, että oltiin kotisataman suulla Rauman edustalla eikä suinkaan Porin lähellä. (Tämä tarina oli kerrottu "Suomen majakat" -kirjassa, jonka ostin alennuskorista huoltoasemalta). Samaa henkeä on edellään tänä päivän havaittavissa. Siinä kun Rauma toivottaa vierailijat tervetulleeksi leppoisasti "ol niingon kotonas" Niin esimerkiksi Porinmainio  luontotalo (vierailimme 2.7.) toivottaa vierailijoille "Koit ny viihtyy". 

Kylmäpihlajan majakka Rauman edustalla

 3.7. Kävimme lyhyesti Harjavallan Paratiisin luontopolulla ennen kuin voimakas ukkoskuuro pakottin palaamaan autolle. Äänessä rantalehdossa oli mm. mustapääkerttu ja tiltaltti. Räystäspääskyjä lenteli runsaasti ja ne lienevät pesivän vanhoissa patorakenteissa.

Majava om asettunut Paratiisiin ja pistänyt puumerkkinsä haapoihin.

Vaihtopukuinen tukkakoskelo koiras ukkoskuuron yllättämänä.

Paratiisilta suunnattiin Euraan Kauttuan koskelle, jossa kultarinta lauloi ja telkkäpoikkueet pyörivät virrassa.

Pieni ja idyllinen koski on mukava retkikohde kesälläkin. Talvella kävimme täällä koskikarojen perässä.

Telkänpoikaset kieppuivat taitavasti koskien kuohuissa

3.7. Illalla paluumatkalla piipahdimme Someron ja Forssan välissä sijaitsevalla Torronsuon kansallispuistolla. Kävimme vain läheisellä näkötornilla. Löysimme suolta mm. kurkiemot poikasineen, ruskosuohaukan ja erikoisimpana havaintona suomännyssä päivystäneen isolepinkäisen.

Näköalaa Torronsuon tornista

4.7. Pyöräilimme lepposalle aamulenkille Maarintorniin. Torni olikin yllättäen melkoisen täynnä joka kielii yleensä, jostakin perus lintuja mukavammasta vieraasta ja kuinka ollakaan harvinainen ruostesorsa nökötti keskellä lietteitä. Tämä vuonna ruostesorsia on näkynyt muutamia eri puolilla Suomea. Varmaankin kevään kovat kaakkoistuulet ovat tuoneet niitä tänne normaaleilta pesimäalueiltaan Mustanmeren ympäristöstä.

Ruostesorsa kaukoputken läpi kuvattuna

Ruostesorsan näkeminen lievensi vähän harmitusta, joka johtui super harvinaisen pitkäkoipisirrin tunaroinnista Porissa. Olimme melko lähellä paikkaa, missä lintu oli nähty, mutta huomasin ilmoituksen vasta seuraavana aamuna, kun lintu oli jo jatkanut matkaa.