sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kesäreissu Itä-Suomeen

Tiemme parin päivän kierroksen Itä-Suomessa kovassa helteessä. Päivisn lämpötila liikkui 30 asteen tietämissä.
Kettu Lappeenrannassa Viipurinportin ABC:llä
 Reissun ensimmäinen kohde oli jo pitkään listalla ollut Olavinlinna Savonlinnassa. Linna olikin vaikuttava näky ja muutama tunti vierähti siellä nopeasti.
Olavinlinna
Olavinlinna
Savonlinnasta ajeltiin pikkuteitä Kolille, jossa yövyttiin vanhassa kyläkoulussa. Iltapalaa syötiin utuisessa Kolin kansallismaisemassa. Lämpötilakin laski hieman ja hyönteisistä ei ollut tietoakaan.
Koli
Koli
Koli
Koli
Aamulla ostettiin kylän kaupasta aamupalatarpeet ja ajettiin Kolin rantatietä Pirunkirkolle, jossa syötiin maittava aamupala. Pirun kirkko on noin 30 metriä syvä luola/repeäma kalliossa, johon mahtui hyvin kulkemaan. Luolassa oli jopa viileää.
Kolin pirunkirkko
Kolin pirunkirkko
Pirunkirkolta ajettiin Kolvananuuron luonnonsuojelualueelle. Ajomatkalla näimme useita perinnemaisemia vanhoine riihineen. Kolvananuuro on kapea rotkolaakso, jonka ympäri kulkeva luontopolku on melko raskas ja vaikeakulkuinen. Emme kiertäneet koko polkua, mutta teimme parin kilometrin piston rotkon pohjalle.
Majava oli nostattanut veden, joten rantakuuset olivat kuolleet.
Rotkon pohjalla oli muutamia lampia.
Sammakko
Pidimme lounastauon Joensuussa ja pistäydyimme läheiselle Kontiolahden puolella sijiatsevalle Linnunsuolle, joka on vanha turvetuotantoalue, jota kunnostetaan linnuille sopivaksi. Täälläkin oli heinäkuiseen tapaan todella hiljaista ja lintuhavikset jäivät sulkiviin sorsiin ja valkovikloon.
Linnunsuon kosteikko
Seuraavaksi ajoimme Parikkalan Uukuniemeen, jossa telttailimme kauniissa Etelä-Karjalalaisessa maisemassa.
Iltahämärissä telttaan kuului hyvin kuikan huuto.

Rantakoivikoissa vilisti iltahämärisä hiiriä/päästäisiä, mutta kuhankeittäjää ei sopivasta biotoopista huolimatta kuulunut.
Paluumatkalla teimme vielä aamupysähdyksen Parikkalan Siikalahdelle, mutta sielläkin linturintamalla oli todella hiljaista ja keskityimme lehtokasvien ja sudenkorentojen ihmettelyyn. Kuitenkin härkälintu poikasineen ja pensastasku nähtiin. Matkalla vielä nähtiin yksi hirvi ja jokunen tuuli-, ja hiirihaukka. Mukava reissu vaikka helle rajoitti liikkumisintoa ja heinäkuu on edelleen lintujen tarkkailun kannalta melko haastava kuukausi.
Parikkalan Siikalahden kosteikkoa


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kesäloman alku Satakunnassa

Aloitin torstaina kesäloman Poriin suuntautuneen työmatkan päätteeksi ja ajelin heti alkajaisiksi Yyterin lietteille. Vesi oli melko korkealla ja tästä syystä kahlaajia oli melko vähän näkyvissä. Luhtakana, viiksitimali ja ristisorsat kuitenkin piristivät tunnelmaa. Kahlaajista näkyi suosirrejä (20), suokukkoja (7) ja useita musta-, valko- ja punajalkavikloja. Aurinkoinen kesäpäivä houkutteli pikkulintuja pitkoksille ja kuvailin niitä paremman puutteessa.
Niittykirvinen
Pajulintu
Pajulintu
harmaasieppo
ruokokerttunen
ruokokerttunen
ruokokerttunen
Ruskosuohaukka pölläytti kahlaajat lentoon.
Perjantaina vedenpinta oli laskenut, joten suunnistin uudelleen Yyteriin Teemuluodon tornin kautta. Enäjärventiellä autoni edestä pinkaisi valtavaa vauhtia piskuinen lumikko ja Yytterin tiellä tien ylitti ilmeinen peltomyyrä.
Teemuluodossa näkyi mm. sääksi, ruskosuohaukka ja pikkulokkeja. Lietteillä kahlaajia oli nyt enemmän ja tein ekaa kertaa koko neljän tornin kierroksen. Neljännellä tornilla käynti kannatti sillä sen edestä löytyi vuodariksi viisi punakuiria.
Lietteiden neljäs torni oli myös mukava tuttavuus.
punakuiri
punakuiri
Lauantaina hurautettiin heti aamusta Raumalle ja hypättiin Poroholmassa Kylmäpihlajan yhteisaluksen kyytiin. Vajaa tunnin merimatka ja muutaman tunti saaressa olikin sopivaa ohjelmaa kuumalle päivälle.
Kylmäpihlajan majakkasaari
Hylkeen jäänteet. Ilmeisesti merikotkilla oli ollut kunnon bileet.
Kolmipiikkejä oli lähes kaikissa mereen yhteydessä olevissa lätäköissä
Kylmäpihlajan sataman aallonmurtajassa pesi useita pareja riskilöitä
Saaren siistiksi hioutuneita rantakallioita.
Näkymää majakasta itään.
Merikihupariskunta ahdisteli lokkeja lähiluodoilla.
Naurulokki ja isot poikaset.
Kaikki saaren kirviset tuntuivat olevan niittykirvisiä.
Kun istuskelin sataman laiturilla riskilän poikanen uskaltautui aivan lähelle.
Riskilöillä on hyviä pesäkoloja aallonmurtajassa.
Riskilä.
Riskilä.
Saaressa pyöri runsaasti törmäpääskyjä.
Merilajeja näkyi loppujen lopuksi aika vähän. Pilkkasiivillä oli yksi poikue satamassa ja yksinäinen suosirri käyskenteli luodoilla. Lokkeja ja tiiroja sen sijaan oli runsaasti.

Eilen käytiin vielä lyhyesti Puurijärvi-Isosuon kansallispuiston isosuolla. Meno oli tyypilliseen heinäkuiseen tapaan hiljaista.
Mustavaris Kokemäellä
Kihokkeja. Karpalon ja hillan marjat olivat yhä kypsymässä.
Pursuhopeatäplä
Sinisiipiä näkyi paljon
Sinisiipi. Linturintamalla nähtiin oikeastaan vain kapustarinta, valkoviklo, kaksi nuolihaukkaa ja hömö,- ja töyhtötiaispoikueet.

Sisilisko
Sinisiipi


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Päiväretki Söderskärin majakkasaareen

Tänään toteutettiin jo muutaman vuoden to-do-listalla ollut retki Söderskärin majakkasaareen. Ohjelmana oli noin 1 h 15 min venematka Helsingin aurinkolahdesta Söderskäriin, siellä vajaan kahden tunnin saaren kiertely ja sitten paluu takaisin.
Kalalokki
Merimetso
sumurintama
Aamu oli tyyni ja heti satamasta lähdettyä päädyttiin sankkaan sumuun jota jatkui aina Söderskärille asti. Muutamia haahkaparvia nähtiin kuitenkin matkalla.
Haahkoja
Lopulta Söreskärkin alkoi hahmottua sumussa
Perillä kiivettiin majakkaan ja kiikaroitiin ja kaukoputketettiin lukuisia lähiluotoja. Riskilöitä ja haahkoja näkyi runsaasti. Samoin oli mukava kuvata saaren muutamaa hyvin esillä ollutta luotokirvisparia. Suosirrejä oli sumun takia melko runsaasti rantakallioilla, koska niiden muutto oli pysähtynyt sumun takia. Saaressa olon aikana sääkin selkeytyi ja aurinko pääsi paistamaan. Kulkua saaressa oli rajoitettu melko runsaasti merilintujen pesinnän vuoksi.
Näkymä majakasta Söderskärin yli. Alus ja riippusiltakin näkyvät.
Eteläluotojen kallioita
Luotokirvisillä oli menossa kova ruoan keruu poikasille
Luotokirvinen riippusillan vaijerilla
Luotokirvinen
Luotokirvinen ja riskilä
Luotokirvispariskunta. Saarella oli myös yksi soidinlentoa esittänyt niittykirvinen.
Riskilöiden kalansaalista. (Silakka ja kivinilkka?)
Riskilä
Riskilä
Riskiläporukka
Kaksi suosirriä
Muita lintuja, joita nähtiin olivat muun muassa lokit, tiirat, västäräkit, punajalkaviklo, meriharakka, karikukko ja pilkkasiipi.
Paluumatkalle lähdettiin auringon paistaessa
Mutta kohta sukellettiin taas sumuun
Selkeät kohdat vuorottelivat pilvisten ja sumuisten kohtien kanssa. Haahkoja meressä.
Haahkoja
Sumusta huolimatta kiva reissu, vaikka saaressa olo aika olisi voinut olla vähän pidempi. Erityisesti luotokriviset ja riskilät olivat mukavaa seurattavaa ja muutenkin saaristoluonto oli hyvin edustettuna.