Vaivaishiirten syksy

 

Heinäkasvien siemenet ovat tärkeää ravintoa vaivaishiirille niiden valmistautuessa talveeen.

Minua ovat aina kiinnostaneet erilaiset pikkunisäkkäät ja niiden kuvaaminen. Ne elävät maanrajassa omassa meiltä salatussa maailmassaan. Vaivaishiiri on ollut yksi tavoitelajeista, mutta onnistuin näkemään ensimmäiset vaivaishiiret kunnolla vasta marraskuussa 2025. Tänä kesänä löysin niitä jo useita muutamasta eri paikasta. Vaikea sanoa onko niitä nyt paljon vai olenko vain oppinut löytämään niitä. Erityisesti läheisen niityn vaivaishiirien elämää tuli seurattua syys-lokakuussa lähes jokaisena iltana auringonlaskun aikaan. 

Vaivaishiirten kuvaaminen on kiehtonut minua pitkään, mutta niiden kuvaamisesta luonnossa löytyy aika huonosti tietoja tai vihjeitä. Sen sijaan lemmikkinä pidettävistä vaivaishiiristä ja niiden kuvaamisesta löytyy paljon vinkkejä ja iso osa netistä löytyvistä vaivaishiirikuvista lieneekin ns. studiokuvia kesyillä hiirillä. Lisäksi monet luonnossa otetut kuvat on kuvattu keinovalolla pimeässä. Haluan tässä blogissa jakaa omia havaintoja ja vinkkejäni vaivaishiirten kuvaamiseen luonnossa ja luonnonvalossa.

Vaivaishiiri on erinomainen kiipeilijä ja se käyttää taitavasti häntäänsä apuna kiipeilyssä

Vaivaishiiri eli micromys minutus on maailman toiseksi pienin jyrsijä. Sen tieteellinen nimikin tarkoittaa vapaasti suomennettuna "pientä minihiirtä". Vaivaishiiri on noin peukalon kokoneinen  ja sen häntä on noin vartalon pituinen. Vanhat vaivaishiiret ovat kauniin oranssinruskeita ja nuoret harmaampia. Kaikki vaivaishiiret, joista olen saanut onnistuneen kuvan ovat olleet nuoria ja niitä lieneekin maastossa syksyllä enemmän ja ne ovat ehkä myös pelottomampia ja siten helpommin kuvattavissa.

Vaivaishiiri tavoittelee viereistä nurmitähkämöä, mutta päätyi lopulta kiipeämään syomään siemeniä siitä kasvista, johon se oli jo kiivennyt.

Lämpökamera on ehdoton apuväline vaivaishiiren etsinnässä, vaikka ilmankin niitä voi tyynessä säässä nähdä, mikäli tietää oikean paikan mistä etsiä. Päivisin vaivaishiiret viihtyvät piilossa, mutta illan hämärtyessä ne aktivoituvat ja alkavat kiipeillä näkyvämmin. Myös aamulla auringonnousun aikaan niitä näkee edelleen kiipeilemässä, mutta keskipäivällä en ole onnistunut niitä löytämään. 

Yö saapuu ja vaivaishiiri aloittaa ruokailun 

Lämpökameran avulla vaivaishiirien määrästä saa myös jonkinlaisen kuvan. Toisinaan niitä on muutamia ihan lähekkäin samassa paikassa, mutta usein löyhissä ryhmissä niin, että hiirten välillä on useita metrejä. Samalla alueella olen nähnyt parhaimmilla lämpökameralla toistakymmentä vaivaishiirtä samaan aikaan näkyvissä. Toisinaan hiiret ovat ihan paikallaan ja silloin niiden havaitseminen on hankalaa, vaikka lämpökameralla näkisi tarkan kohdan mistä etsiä. Tällöin löytämisessä auttaa kiikarit ja sitten seuraava haaste on löytää hiiri kameran etsimellä. Varsinkin tyynellä säällä niiden kiipeily saa heinät aavistuksen liikkumaan, mikä auttaa niiden löytämistä. Lämpökamerankin kuvasta vaivaishiiri usein katoa hetkeksi tullen taas esille sen liikkuessa ruohostossa. Oma kokemukseni on, että vaivaishiiret vaihtavat pikkuhiljaa paikkaa syksyn mittaa, mutta usein hiiren löytää peräkkäisinä iltoina lähes samasta heinätuppaasta. 

Silloin kun kuvausvaloja vielä on, viihtyvät hiiret yleensä tiheissä ruohostoissa jolloin niistä on vaikea löytää ja saada hyvää kuvaa.

Omien havaintojeni mukaan vaivaishiiret viihtyvät erilaisilla niityillä, joissa on tiheä ja melko korkea kasvillisuus sekä paljon eri kasvilajeja. Ne viihtyvät enemmän niityn keskivaiheilla ja välttelevät metsän reunoja. Ehkä ne ovat näin paremmassa turvassa puissa kyttääviltä saalistajilta. Pienet pajut ja pensaat eivät niitä häiritse. Niitä näkee usein polkujen ja teiden pientarella, mutta tämä voi olla havaintovääristymä, koska niitä pitkin tulee itsekin eniten kuljettua. Yhtä paljon niitä näkee myös kauempana pientareesta, jos vaivautuu niitylle tarpomaan.

Ovatko vaivaishiiret arkoja? Eivät! Tai se riippuu vähän tilanteesta. Tömähtävä askel, nopeat liikkeet ja taskulampun valo saa ne rauhallisesti vetäyymään lähemmäs maanrajaa pois näkyvistä. Välillä ne tulevat pian uudestaan esille, jos malttaa odottaa paikallaan, mutta toisinaan ne siirtyvät hieman sivummalle ja silloin niiden uudestaan löytäminen ei ole niin helppoa. Toisaalta osa yksilöistä, varsinkin pimeän aikaan, on hyvin luottavaisia. Seurasin muutamana iltana nuorta heinissä kiipeilevää hiirtä vain noin metrin etäisyydeltä, eikä se välittänyt yhtään kun rauhallisesti liikuin ja hain parempaa kuvakulmaa.

Tämä vaivaishiiri ruokaili lähes kosketusetäisyydellä, eikä välittänyt kuvaamisestani ollenkaan.

Vaivaishiiret syövät erilaisia kasvinosia ja siemeniä, sekä myös hyönteisravintoa. Syys-lokakuun vaihteessa niille tuntuivat maistuvan nurmitähkiön siemenet. Pikkuhiljaa kaikki niityn keskiosan nurmitähkiön siemenet oli riivitty ja syöty prempiin suihin. Tämä voisi olla myös hyvä merkki siitä, että vaivaishiiriä on alueella. Parhaat kuvat myös onnistuivat nurmitähkiöissä kiipeilevistä hiiristä. Ne olivat hyvin esillä noi metrin korkuisissa heinissä ja tuolla korkeudella muita niittykasveja ei enää ollu tiellä häiritsemässä.

Osasta nurmitähkiöitä siemenet on syöty, mutta osa on vielä osin koskemattomia

Myöhemmin lokakuussa hiiret tuntuivat jälleen keskittyvän ruokailussaan enemmän matalampiin kasveihin esimerkiksi erilaisten hierakoiden siemenet tuntuivat maistuvan. Samalla vaikutti, että kun päivä lyheni niin vaivaishiiret alkoivat liikkua aktiivisesti vasta ihan pimeän tultua, jolloin kuvaaminen ei oikein enää onnistunut.

Talvisin vaivaishiiret viettävät aikaa mm. myyrien ja muiden hiirien maanalaisissa käytävissä. Ne eivät kokoa talvivarastoa, mikä on mielestäni vähän erikoista ja talvi onkin niille vaikeaa aikaa. Kuitenkin talvesta selviytyneet vaivaishiiret voivat saada kesän aikana useita poikueita ja osa kesällä syntyineistä hiiristä ilmeisesti lisääntyy jo saman kesän aikana. Siksi niiden määrä syksyllä onkin suurimmillaan. Lumikkoa ja muita maapetoja vaivaishiiret varmasti pääsevät pakanemaan kiipeilemällä ohuille korsille, mutta lintupedot kuten tuulihaukka ja isolepinkäinen verottanevat niiden määrä. Niitty, jolla olen pääasiassa kuvannut vaivaishiiriä on melko pieni ja siellä ei ole näkynyt haukkoja tai isolepinkäistä, mutta useana iltana ensin varpuspöllö ja lokakuun lopulla lehtopöllöt ovat pitäneet syyssoidinta läheisessä metsässä. Lisäksi ketun olen nähnyt kulkemassa muutaman kerran niityn reunaa. Toisella laajemmalla niittyalueella sen sijaan on aktiivisesti saalistellut useampi tuulihaukka ja isolepinkäinen.

Tuulihaukat hakivat hiiriä (tn. vaivaishiiriä) niityn keskeltä kovalla tehokkuudella. Kuvassa yhden pienen hiiren taival on päättynyt tuulihaukan kynsiin.

Isolepinkäinen on tavallinen näky syksyisin samoilla biotoopeilla, kuin missä vaivaishiiriä näkee. Se pystyy tähystämään niittyjen keskiosien ohuillakin puilla ja pensailla. Vaivaishiiret lienevät myös sopivan kokoista saalista isolepinkäiselle.

Vaivaishiiri rakentaa noin tennispallon kokoisen pesän kesällä heinitä ja korsista. Yhtään pesää en ole vielä löytänyt, mutta minulla on epäilys muutaman sijainnista. En ole vielä käynyt niitä tarkkaan katsomassa, mutta talvella ne voisi tarkistaa, koska silloin vaivaishiiret eivät enää käytä niitä ja seuraavana kesänä ne rakentavat joka tapauksessa uudet pesät.

Haasteista huolimatta osa vaivaishiiristä aina selviää ja seuraavana syksynä niityn rikkaruohostot täyttyvät uusista kiipeilijöistä.