tiistai 26. huhtikuuta 2016

Tulipäähippiäinen!

Toissapäivänä olimme retkellä Viikissä ja ihmettleimme, kun iltapäivällä muita lintuharrastajia oli paikalla melko vähän. Syy selvisi illalla, kun Viikin arboretumissa oli ollut tulipäähippiäinen. Päätin eilen töiden jälkeen yrittää sen bongaamista. Paikalla oli kymmenkunta etsijää, mutta lintu oli kateissa. Noin 45 minuutin kiertelyn jälkeen lintu löytyi alkuperäiseltä paikalta. Se suhasi hetken valtavaa vauhtia puusta puuhun ja lauloikin välillä, kunnes noin minuutin jälkeen katosi taas kuin maan nielemänä. Onneksi ehdin yhden siedettävän kuvan nappaamaan tästä nopeasta kohtaamisesta. Vuoden ensimmäinen elis!
Tulipäähippiäinen
Käväisin illan hämärtyessä vielä Purolahdella. Muutama kuvaaja kuvasi siellä "luotokirvistä", mutta ainut kirvinen minkä minä paikalla näin oli niittykirvinen. Räystäspääsky sentään pyörähti vuodariksi ja koemat hauen lötköt kutivat tulvaniityllä. Tulvan reunalta löytyi myös kaksi jänkäkurppaa. Sain ko lajin tosin jo edellispäivänä vuodariksi tihkusateiselta Laajalahdelta.
Hauki kudulla
Jänkäkurppa kähmyilee
Jänkäkurppa
Kanahaukka
Pikkutylli
Vuoden eka suokukko ja punajalkaviklo
Taivaanvuohi
Taivaanvuohi soidintaa
Sunnuntaiaamun Viikin reissulla pakkasaamun jälkeen näkyi mm. metsämyyrä ja päästäinen. Päästäisiä oli melko runsaasti liikkeellä karikkeessa. Sepelrastasta tai mustaleppälintua emme löytäneet, mutta kaksi jalohaikaraa kalasteli kaukana Lammassaaren lietteillä.
Näsiät kukkivat Lemmenlaaksossa

Peippoja on rantapensaikot pullollaan

2 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta eliksestä.Palopeippo lienee edelleen liian haastava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Palopeipolle naureskeltiin mut selvitin asiaa ja Kivirikko 1927 listan mukaan Peippoa on kutsuttu palopeipoksi Sotkamon alueella. E siis olikin syvällisemmin tiedon äärellä ja heitteli gurutermejä.

    VastaaPoista