torstai 12. toukokuuta 2016

Lintuhuumaa

Pidin helatorstaiviikonloppuna pitkän vapaan ja nyt on tullut retkeiltyä lähialueilla melkoisen runsaasti.
2.5. Tein iltaretken Pornaistenniemeen ja Lammassaareen. Ilta oli upea ja enteili pitkän hellejakson alkua. Ensimmäinen lepakko pyöri Vanhankaupungin koskella. Pornaistenniemessä odotus palkittiin kun piskuinen pikku-uikku ui hetkeksi näkyviin. Samalla luhtahuitti aloitti huittailunsa useiden luhtakanojen jo säestäessä taustalla.
Pikku-uikku
 4.5. Olin palaverissa Lauttasaaressa ja kävin työpäivän päätteeksi Maarin tornilla ja Suomenojalla. Maarissa naaras sitruunavästäräkki näyttäytyi vuodariksi samoin kuin Suomenojalla mustakurkku-uikut. Suomenojalla oli taas mukava kuvailla vesilintuja.
Piisamikin vilahti
Harmaasorsat

Liejukana

Mustakurkku-uikku

Nokikana

Punasotka

Tukkasotkat
7.5. Käytiin porvoossa Emäsalon kärjessä, josta näkyi valtavan kaukana merellä pientä muuttoa mm. kuikilla. Vuodariksi napsahti härkälintu ja riskilä. Läheltä nähtiin myös muutamia mustalintuja ja alleja. Ruokailu vanhassa Porvoossa ja sen jälkeen staijailtiin muutama hetki tornientaistossa parhaimpana haviksena lapinsirri.
Näkymää Emäsalon kärjestä
Nuijapäitä oli kalliolammikot täynnä
Saman iltana pyöräiltiin Tuusulajärven ympäri, mutta lintuhavikset jäivät vähiin. Vuoden eka siili tosin löytyi Järvenpään Kaakkolan lintutornilta.

8.5. Aamuretkellä Haltialassa metsä pauhasi lintujen mm. mustapääkerttujen laulusta. Pellolta nähtiin myös upean kaunis peltosirkkukoiras.
Mustapääkerttu
Mustapääkerttu

Peltosirkku

Peltosirkku
Hernekerttu (kuva on edelliseltä viikolta, jolloin lehdet eivät vielä kunnolla olleet puhjenneet)

Kiuru

Löysimme yllättäen myös valkoselkätikan.
Iltaretki Lemmenlaaksoon tuotti vielä laulavan pikkusiepon.

Eilen 11.5. Vein E:n aamulla lentokentälle ja suuntasin Viikkiin, jossa olin jo viiden jälkeen. Pornaistenniemessä upea valkotäpläsinirinta lauloi taukoamatta, rastas- ja rytikerttusen säestäessä taustalla. Pitkoksiltä löytyi koiras sitruunavästäräkki ja pitkän hellenjakson tuomat kaksi punavarpusta. Viimein tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja ilma viilentynyt, joten toiveita harvinaisuuksistakin oli ilmassa...

Valkotäpläsinirinta aamuhämärissä

Valkotäpläsinirinta auringon kunnolla noustua

Valkotäpläsinirinta on sinirinnan alalaji. Sillän valkoinen täplä kurkussa siinä missä tavallisella sinirinnalla se on oranssi. Valkotäpläsinirinta pesii lähimmillään Virossa ja Laatokan rantamilla.
Kuivassa karikeessa kuuluu rapinat hyvin. Pikkunisäkkäitä tuntuukin olevan vähän joka puolella. Onnistuin saamaan super vikkelän päästäisen kuvaan "tuuri roiskaisulla". Nämä päästäiset näyttivät melko kookkailta. Valitettavasti lajein määrittäminen on vähän hankalaa.
Iltapäivällä harvinaisuuksia alkoikin sitten tippua eri puolille pääkaupunkiseutua. Otin fillarin kyytiin ja menin uudestaan viikkiin, jossa ehdin missata punajalkahaukan. Se oli saalistellut Pornaistenniemen lampareen yllä. Kuulemma juuri myös kattohaikara oli kadonnut horisonttiin. Siirryin hakalanniemelle, josta sain nähtyä palsasirrin ja lampiviklo sekä vielä vuoden ekan tervapääskyn.
Liroihin verrattuna lampiviklo oli syvemmässä vedessä ja poimi ruokaa miltei vesipääskymäisellä nopeudella.
Nyt tuntuu, että lintuja on kivasti liikkeellä ja pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Viikonlopun matalapaine pudottanee jotain lisäkivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti