sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Päiväretki Söderskärin majakkasaareen

Tänään toteutettiin jo muutaman vuoden to-do-listalla ollut retki Söderskärin majakkasaareen. Ohjelmana oli noin 1 h 15 min venematka Helsingin aurinkolahdesta Söderskäriin, siellä vajaan kahden tunnin saaren kiertely ja sitten paluu takaisin.
Kalalokki
Merimetso
sumurintama
Aamu oli tyyni ja heti satamasta lähdettyä päädyttiin sankkaan sumuun jota jatkui aina Söderskärille asti. Muutamia haahkaparvia nähtiin kuitenkin matkalla.
Haahkoja
Lopulta Söreskärkin alkoi hahmottua sumussa
Perillä kiivettiin majakkaan ja kiikaroitiin ja kaukoputketettiin lukuisia lähiluotoja. Riskilöitä ja haahkoja näkyi runsaasti. Samoin oli mukava kuvata saaren muutamaa hyvin esillä ollutta luotokirvisparia. Suosirrejä oli sumun takia melko runsaasti rantakallioilla, koska niiden muutto oli pysähtynyt sumun takia. Saaressa olon aikana sääkin selkeytyi ja aurinko pääsi paistamaan. Kulkua saaressa oli rajoitettu melko runsaasti merilintujen pesinnän vuoksi.
Näkymä majakasta Söderskärin yli. Alus ja riippusiltakin näkyvät.
Eteläluotojen kallioita
Luotokirvisillä oli menossa kova ruoan keruu poikasille
Luotokirvinen riippusillan vaijerilla
Luotokirvinen
Luotokirvinen ja riskilä
Luotokirvispariskunta. Saarella oli myös yksi soidinlentoa esittänyt niittykirvinen.
Riskilöiden kalansaalista. (Silakka ja kivinilkka?)
Riskilä
Riskilä
Riskiläporukka
Kaksi suosirriä
Muita lintuja, joita nähtiin olivat muun muassa lokit, tiirat, västäräkit, punajalkaviklo, meriharakka, karikukko ja pilkkasiipi.
Paluumatkalle lähdettiin auringon paistaessa
Mutta kohta sukellettiin taas sumuun
Selkeät kohdat vuorottelivat pilvisten ja sumuisten kohtien kanssa. Haahkoja meressä.
Haahkoja
Sumusta huolimatta kiva reissu, vaikka saaressa olo aika olisi voinut olla vähän pidempi. Erityisesti luotokriviset ja riskilät olivat mukavaa seurattavaa ja muutenkin saaristoluonto oli hyvin edustettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti