torstai 13. heinäkuuta 2017

Keskikesän metsäilyä

Uusia lintuhavaintoja on kertynyt aika maltillisesti. Eilen kierroksella vuodarilista kuitenkin karttui luhtahuitilla, keltahempolla ja vesipääskyllä. Lisäksi löytyi mm. yksi käenpiika. Lintupoikueita on paljon maastossa ja osa linnuista tapaili vielä lauluakin ainakin aamulla. Esimerkiksi viiksitimaleita oli hyvin äänessä ja niillä lienee ensimmäinen pesintä onnistunut.
Nuori sinitiainen

Vasta pesänsä jättänyt varpunen
Pääasiassa olen viime aikoina retkeillyt lähimetsissä. Viileät ja sateiset päivät ovat olleet sopivia metsäretkeilyyn ja hyttysiäkin on ollut vähän. Pari hirveä yllätin Sipoonkorvessa ja samalla reissulla näin myös muutaman valkohäntäkauriin. Purolaaksosta löytyi hiljainen pähkinähakki, jolla ilmeisesti pesä jossain lähimaastossa. Samoilta paikoilta löysin myös yhden pikkusiepon. Polkulenkillä Sipoonkorvessa muutamia viikkoja sitten oli ainakin 5 pikkusieppoa äänessä. Eräästä jyrkänteestä löysin upean luolan suuren siirtolohkareen alta.
Pikkusieppo

Pähkinähakki

Eilen kävin Lemmenlaaksossa iltaretkellä, josta löytyi mm. rupikonna ja useita metsämyyriä joita pääsin kuvailemaan. Löysin uuden lupaavan näköisen pesäluolaston ja supikoiran käymälän. Myös täällä oli yksi naaras pukuinen pikkusieppo parhaana haviksena.
Metsämyyrä
Metsämyyrä


Tämä näytti kaukaa aivan puunjuuressa lepäävältä pääkallolta

Rupikonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti