maanantai 12. marraskuuta 2012

Ei niin pitkä kävely Laajalahdelle

Koska edellisen blogi-palveluntarjoajan kanssa tuntui olevan kokoajan teknisiä ongelmia niin päätin siirtää blogini uudelle palveluntarjoajalle...

Luin viimeviikolla hienon yhdysvaltalaisen luontofilosofin John Muirin teoksen "Pitkä kävely Meksikonlahdelle". Tästä intoutuneena päätin toteuttaa lauantaiaamuna "ei niin pitkän kävelyn Laajalahdelle"
Metsäkauriit
Aamutuimaan muita ulkonaliikkujia ei ollut montaa. Kuitenkin tutut kolme metsäkaurista oli aamuruohon syönnillä.
Metsäkauris
Kauriit eivät juurikaan meistä välittäneet, mutta valuivat pikkuhiljaa ojantausryteikköjen suojiin. Niiden turkki oli alkanut muuttua kesäisen punaruskeasta marraskuisen harmaaksi ja tästä syystä niiden huomaaminen ei ollut ihan helppoa. Näimme ensi kaikkein kauimman kauriin sen valkoisen hännän ansiosta. Yksi kauris seisoi kuitenkin vain muutamien metrien päässä meistä, mutta hävisi hämmästyttävän täydellisesti harmaaseen taustaan. Viikon kaurissummaa kasvattaa vielä torstaina Lappeenrannan reissulla junan ikkunasta näkemäni 3+2 valkohäntäkaurista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti