sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kesäyössä

Eilen illalla Maarin tornilla kahlureilla tuntui olevan jo syysmuutto vauhdissa. Liroja ja valkovikloja lähti pikkuryhminä etelää kohden auringon laskiessa. Jatkoimme tästä yöretkelle, erityisesti lepakot mielessä. Retkialkoikin hyvin kun siemailimme teetä, niin utelias metsähiiri tuli tervehtimään.
Muutaman kerran metsähiiri ylitti polun.

Pääasiassa se hengaili pensaikon juurella.

Metsähiiri
Lähdimme liikkeelle katsastamaan erään potentiaalisen ketun pesän muutaman sadan metrin päässä. Hollille päästyämme kettua ei näkynyt, mutta lähipuussa odotti yllätys!
Lehtopöllö ei juurikaan kulkijoista välittänyt, vaikka vilkaisikin pari kertaa suoraan kohti yönmustilla silmillään. Tulkitsin kuvasta, että kysessä lienee jo melko paljon aikuisen näköinen poikanen.
Pöllö esitti muutaman pyrähdyksen lähipuissa ja tuli hetkeksi aivan yläpuolelemme. Taustalla punarinta varoitteli tasaisesti. Jatkettuamme matkaa toinenkin pöllö näkyi:
Tämä kaveri oli selkeästi keskenkasvuisemman näköinen.

Oksan takana piilossa.
 Teimme kävelykierroksen lähimetsässä ja paluumatkalla illan jo hämärryttyä kuului paikalta ainakin kolmen lehtopöllön kerjuuääntä. Samalla paikalla kuulimme kevättalvella lehtopöllön huhuilua. Jursijöitä lienee alueella hyvin kun kaikki poikaset olivat isoja ja näimmekin illan aikana muutaman hiiren.

Kiertelimme rantametsissä ja muutama satakieli ja luhtakerttunen viritteli lauluaan. Lepakoita ei ensin näkynyt, mutta lopulta detektori poimi yhden päältä lentäneen siippalajin lepakon ja toisessa paikassa saimme ihmetellä pitkään aukeaman päällä kierrellyttä pohjanlepakkoa. Paluumatkalla kuultiin vielä mahdollisesti sama siippa. Taas osoitus siitä, että kesäyöt on aivan liian hienoa aikaa nukkumiseen tai jalkapallon katsomiseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti