lauantai 27. kesäkuuta 2015

21.6. Retki Mallan luonnonpuistoon

Aterian jälkeen päätettiin tehdä iltaretki Mallan luonnonpuistoon. Paikalla oli nähty tunturikihuja, joten ajatuksissa oli löytää tämä laji elikseksi. Parkkeerasimme auton leveälle parkkipaikalle ja lähdimme kulkemaan tunturikoivikossa kiemurtelevaa polkua. Matkalla vastaan tuli muutama norjalainen vaeltaja, mutta muuten saimme edetä rauhassa. Tässä vaiheessa voisi mainita, että Kilpisjärvellä ei ollut käytännössä lainkaan hyttysiä, vaikka tuulikin oli lähes nollassa. Lämpötila huiteli jossain 10-15 asteessa. Alhaalla oli melkein t-paita keli ja ylempänä tarvittiin takkia.
Siilasjärvi laskee Kilpisjärveen yhtenä koskena. Kosken yli johti puusilta.
 Kosken ylitettyämme ja muutamia kymmeniä metrejä käveltyämme huomasin jyrsijän juoksevan edessä polun yli ja heti oli selvää, että nyt kyseessä oli tunturisopuli. Pysähdyimme hetkeksi ja sopuleita näkyi vilistämässä joka puolella. Välillä ne jahtasivat toisiaan. Ne olivat kuitenkin sikäli arkoja, että äkkinäinen liike sai ne vilahtamaan koloon. Ne tosin ilmestyivät uudestaan näkyviin hyvin nopeasti. Yksi sopuleista aiheutti paljon hämminkiä, kun se yritti lähes jokaiseen kivenkoloon ja jokaisessa kolossa oli jo asukas, joka ajoi tulokkaan pakosalle. Ilmeisesti koski ja järvi olivat estäneet sopulien liikehdinnän ja siksi niitä oli pakkautunut pienelle alueella. Kovin sopuisia ne eivät kuitenkaan olleet, mutta muuten hyvinkin sympaattisia.
Näissä maisemissa sopulit pyörivät. Kuvan etualla myös sulkakasa.

Tästä polun yli se vilahti
Tunturisopuli
Tunturisopuli
Tunturisopuli ja tunkeilija
Reviirin puolustaja
Sopuli
Sopuleita näkyi melko suppealla alueella. Harmaakuvemyyriä vilahteli taas hieman ylempänä ja sopuleiden seassakin. Tunturikoivikon jälkeen tultiin taas avoimeen, kasvillisuuden peittämään nummimaiseen maastoon.
Avointa nummimaista maastoa
Polulta löytyi oksennuspallo. Liekkö suopöllö tässä levähtänyt?
Eräälle pienelle kumpareelle noustuamme tapahtui eeppinen kohtaaminen. E pysähtyi ja osoitti eteen, jossa muutaman metrin päässä ruokaili upea riekko koiras, joka ei huomannut meitä ollenkaan.
Riekko
Kameran naksutus sai riekon lopulta säpsähtämään ja se huomasi kulkijat polulla.
Epäluulo
Riekko
Riekko potpotti närkästyneenä ja siirtyi syvemmälle näreikköön. Sen perässä näkymättömissä ollut naaras pinkaisi pakoon lumilaikulle.
Riekko naaras
Samalta paikalta näimme myös 3 kurkea kaartelemassa, kaksi tuulihaukkaa ja yhden ampuhaukka koiraan joka syöksyi tunturikoivujen latvoja hipoen pikkulintujahdissa. Lopulta saavuimme pienille tunturilammille, joilla söimme eväät. Kihuja ei näkynyt, mutta alli oli lammella pesimäpuuhissa. Jostain kuului myös keräkurmitsan rullailua.
Tunturilampi
Mallan luonnonpuiston maisemissa
Paluumatkalla sama riekkokoiras oli siirtynyt paremmin kuvattavaksi. Lisäksi pääsimme kuvaamaan harmaakuvemyyrää ja sopulipaikalla taas sopuleita, joita näkyi nyt vähän vähemmän.
Riekko
Riekko
Riekko
Riekko
Ja kun vauhtiin oli päästy niin toinen riekkokukko löytyi alempaa tunturikoivikosta.
Sopuli
Sopuli analysoi mahdollisuuksia vesistönylitykseen
Kun on paikallaan, niin sopuli tuli vain metrin päähän.
Eräs sopuleista juoksi polkua pitkin.
Saana Mallan polun alkupäästä nähtynä
harmaakuvemyyrä
Harmaakuvemyyrä
Myyrien määrä tuntuu olevan niin suuri, että siihen nähden petoja näkyi ehkä yllättävänkin vähän. Ehkä niiden ei tarvitse juurikaan liikkua kun ruokaa on helposti tarjolla. Iltasella käytiin vielä Kilpisjärven rantamaisemissa. Tuntureilta saapuneet lapintiirat saivat ensin kihuhälytyksen soimaan. Lähempi tarkastelu paljasti ne kuitenkin lapintiiroiksi.
Lapintiira
Ruusunjuurta kasvoi Kilpisjärven rannassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti