lauantai 26. syyskuuta 2015

Timaleita Viikissä

Tänään aamulla käytiin kävelyllä Vanhankaupunginlahdella Lammassaaressa ja takaisin sumun hälvettyä. Ajatuksena oli yrittää kuvata runsaina paikalla näkyneitä viiksitimaleita. Ensimmäinen timaliparvi hyöri jo Pornaistenniemen ruovikossa. Lammassaaren pitkosten korokkeelta nähtiin yksi kymmenen linnun parvi ja lukuisia yksittäin tai pareittain pyörineitä timaleita. Ilmeisesti pesintä on onnistunut hyvin tänä kesänä. Yhtään viiksekästä vanhaa koirasta ei nähty.
Naaraspukuinen viiksitimali
Timali lennähti aina ruokojen juurelle ja kapusi pikkuhiljaa latvaa kohden pyrähtäen seuraavaan ruokoon. Lintu oli koko ajan aktiivisesti äänessä.
Muita paikalla näkyneitä lintuja olivat mm. ruskosuohaukka, hiirihaukka, varpushaukka, hemppo, urpiainen ja kiuru. Lammassaaren tornilla ihmeteltiin taivaanvuohia ja yksi niistä olikin vähän heinäkurpan oloinen, mutta kuitenkin taivaanvuohi.
Ruskosuohaukka
Varis hyökkää varpushaukan kimppuun.
Samaan kuvaan sattui variksen lisäksi kolme varpushaukkaa
Nuori sinisuohaukka pelotteli kahlaajia Laajalahdella muutama viikko sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti