sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syyskuu

Tuntuu, että nykyisin ei meinaa ehtiä päivittelemään blogia kuin kerran kuussa ja kuvamateriaaliakin syntyy aika vähän. Tässä kuitenkin taas kootusti kuluneiden viikkojen satoa. Toissa viikonloppuna oltiin Haminassa ja käytiin Lupinlahden lintutornilla.
Lahdella oli suurehko parvi isokoskeloita kalassa.
Laulujoutsen
Lupinlahti
 Petolinturintamalla oli hiljaista. Lähinnä yksi nuori ruskosuohaukka pyöri paikallisena. Tunnin tapituksen jälkeen lännestä lähestyi valkoinen lintu, joka ensin toi mieleen väärinpäin lentävän joutsenen. Jalohaikarahan se tietysti oli ja niitä on näkynytkin kohtalaisesti etelärannikolla.
Jalohaikara lennossa
Haikara laskeutui vastarannan lepikköön, jonne se jäi situskelemaan
Harmaalokki sai ongittua melko suuren hauen osittain pinnalle. Hauki lienee loukkaantunut uistimesta tai vastaavasta. Lokki yritti raahata haukea tovin, mutta luopui lopulta.

Matinsaaressa keli oli tyyni

Summanjoella nähtiin yksi mehiläishaukka. Muuten oli hiljaisempaa.

Sateenkaari sateen jälkeen.

Summanjoen tuulimyllyjä

Minulla oli riistakamera jälleen erän pesäluolaston läheisyydessä. Heittelin maapähkinöitä rinteeseen ja toivoin lähikuvia mäyrästä/supikoirasta. Kamera lähettelikin tiuhaan kuvia, mutta en niissä mitään huomannut. Parin viikon kuvausjakson jälkeen hain kameran ja tietokoneelta tarkasteltuna huomaa miten pähkinät häviävät yksi toisensa jälkeen. Lopulta kuvissa syyllinenkin paljastui.
Kuvan vasemmassa reunassa kiiluvasilmäinen metsähiiri siirteli pähkinät omiin varastoihinsa.
 Metsähiiren touhuista yön pimeydessä syntyikin sitten useampi kymmentä kuvaa. Suurempia nisäkkäitä ei kuviin tarttunut, mutta kertaalleen pyy käväisi kuvissa.

Pyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti