sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sateinen viikonloppu

Lämpötila on viime päivinä kohonnut +3 asteeseen ja lumipeite on huvennut vauhdilla. Lisäksi useamman päivän on ollut melko voimakasta sumua. Lauantaina tein pienen kävelyn Helsingissä Kaivopuistoon sulia satama-altaita ihmetellen. Noin 100 kalalokkia oli ilmestynyt kauppatorin edustalle ja isokoskelo ja kyhmyjoutsen löytyivät niinikään. Kaivopuistosta bongasin hiiripöllön.

Hiiripöllö

Hiiripöllö

Eilen kävin Viikissä aamulla, mutta mitään kovin erikoista ei löytynyt. Koskikara oli ilmestynyt Vanhankaupunginkoskeen.
Koskikara

Koskikara

Koskikara

Koskikara

Koskikara

Koskikara

Koskikara
Pornaistenniemessä suuri lintuparvi ruokaili lumenpinnalta siemeniä. Suurin osa urpiaisia, mutta mukana myös sateenkastelemia tiaisia, vihervapusia ja tiklejä.
Tikli

Urpiainen

Urpiainen

Urpiainen

Vihervarpunen
Urpiainen
Pari pulua oli soidintunnelmissa.
Pulut
 Iltapäivällä kävin Tuusulan tutkimusmetsän kiertämässä. Saldona kaksi palokärkeä, pyy ja 3 puukiipijää.
Palokärki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti