 |
| Kangassirppihypykki ihmettelee puolukkaa. Kuva näyttää hyvin mittakaavan siitä minkä kokoisia tämän blogitekstin otukset ovat. |
Marjastus ja sienestys kuuluvat loppukesään ja alkusyksyyn. Marjojen ja sienten puhdistamisessa erilaisten roskien lisäksi mukana tulee yleensä sekalainen joukko erilaisia pikkuotuksia, jotka ovat vahingossa päätyneet esimerkiksi poimurin mukana sankoon. Päätin viime syksynä aloittaa projektin, jossa makrokuvaan erilaisia marja- ja sienisaaliiden mukana vahingossa tulleita vieraita. Katso tästä blogitekstistä millaisia hämähäkkejä löytyi!
 |
| Kangassirppihypykki tuli mustikkasaaliin mukana |
Koska kuvattavat kohteet ovat vain muutaman millimetrin pituisia, käytin kuvaamisessa kaksinkertaisesti suurentavaa makroobjektiivia ja pientä itse kyhäämääni "studiota". Kaikki kuvat ovat yksittäisiä otoksia eli en ole yhdistänyt useampaa kuvaa suuremman syväterävyyden saamiseksi. Kuvaussession jälkeen kävin viemässä otukset takaisin metsään jatkamaan eloaan.
Hämähäkit ovat olleet minulla yleisimpiä "sivusaaliina" tulevia otuksia. Hämähäkkien veikeä ulkonäkö lähikuvissa yllätti itseni. Hämähäkkien määrittäminen ei ole kovin helppoa amatöörille ja niiden elintavoista löytyy yllättävän vähän tietoa netistä, ainakin suomeksi. Laitoin kuvateksteihin oman arvioni lajeista tai lajiryhmistä, mutta niissä voi hyvinkin olla virheitä. Kaikki kommentit niihin liittyen ovat tervetulleita.
.jpg) |
| Kukkaravukki löytyi puolukoita puhdistaessa |
Ravukit ovat hämähäkkejä, joilla on selvästi pidemmät etummaiset kaksi jalkaparia. Ne vaanivat kasveilla hyönteitiä. Yleensä niilla on hyvä kasvillisuuteen sulautuva suojaväri.
 |
| Viherravukki löytyi mustikoiden seasta |
Viherravukki on monivärinen ilmestys. Se on yleistynyt nopeasti Etelä-Suomessa.
 |
| Sauvaristihämähäkki, ehkä syysaukokki löytyi mustikkasangosta |
Tämä syysaukokki on tämän kuvasarjan suurikokoisin hämähäkki. Ilmeisesti syysaukokit tekevät vaakatasoisia verkkoja, joissa on aukkoja ja nimi lienee tullut siitä?
 |
| Raitariipukki |
Riipukit ovat Suomen runsain hämähäkkiheimo ja lajeja on noin 300, joten ihan varma en tästäkään määrityksestä ole. Riippuhämäkit kutovat verkkoja ja odottavat roikkuen niiden yllä, mistä niiden nimi juontaa juurensa.
 |
| Täplälukki löytyi mustikoita puhdistaessa |
Täplälukki on Suomen pienimpiä lukkilajeja, vain muutaman millimetrin pituinen. Se elelee huomaamatonta elämäänsä metsän pohjalla. Täplälukilla on täplät pään takana ja yleensä ne ovat kuvissa kellertävät, mutta jostakin syystä tällä yksilöllä harmaat kuten muukin kroppa. Lähikuva tuo jotenkien mielleen Alien-leffojen hirviön.
 |
| Kiviseeprahypykki |
Kiviseeprahypykki kuuluu tämän blogitekstin aloittaneen kanganssirppihypykin kanssa Suomen yleisimpiin hyppyhämäkkilajeihin. Hyppyhämäkit tekevät nopeita useiden senttien pituisia loikkia paetessaan tai saalistaessaan. Toisin kuin muut tämän kirjoituksen hämähäkit, tämä kaveri ei tullut marjasaaliin mukana vaan omatoimisesti työhuoneeni ikkunaruutujen väliin, josta pelastin sen kuvauksen kautta takaisin vapauteen.
 |
| Mustapepukki löytyi sienten puhdistamisen yhteydessä |
Mustapepukilla on tämän setin hauskin nimi ja lisäksi erikoisin tarina. Olin varma, että tämä hämähäkki tuli sienisaaliin mukana, mutta lisää aiheesta luettuani selvisi, että tämä laji onkin kotoisin Etelä-Amerikasta ja asustelee Suomessa lähinnä taloissa. Eli se luultavimmin sattumalta löytyi sieniä läpikäydessä, mutta ei ollut metsästä kotoisiin vaan jostakin parvekkeelta. Tuo suussa oleva kupla on erikoinen enkä löytäny sille selitystä. Joidenkin lähteiden mukaan suussa näkyvä pisara voi liittyä sen ruoansulatusentsyymeihin, joita se siirtää saaliiseensa. Suomenkielisen nimensä laji on saanut vasta 2025.
Saatan tehdä myöhemmin toisen kuvakollaasin kaikista muista lajiryhmistä mitä sieniä ja marjoja puhdistaessa on löytynyt. Lisää tietoja kuvien käytännön toteutuksesta "kuvausasetelmat"-välilehdellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti