tiistai 29. tammikuuta 2013

Pihabongausviikonloppu 2013

Viikonloppuna mentiin Haminaan tarkoituksena osallistua muutaman vuoden tauon jälkeen pihabongaustapahtumaan. Odotukset olivat korkealla kun perjantai-iltana varpuspöllö oli hakenut tiaisen piharuokinnalta.

Lauantain valoisa aika päätettiin käyttää lähiseutujen kiertelyyn ja keskittyä pihalajeihin enemmän sunnuntaina. A:n ja E:n kanssa hurautettiin alkajaisiksi Kotkan Katariinan niemelle, jossa oli tuttuun tapaan paljon lintuja ruokintapaikoilla. Vuodariksi saatiin punarinta, pähkinänakkeli ja järripeippo.
Pähkinänakkeli
Katariinan niemestä ajettiin Langinkoskelle. Siellä vedet tulvivat niin paljon, että keskisaareen ei päässyt, joten lyhyen pysähdyksen saldoksi jäi yksi isokoskelo. Tämän jälkeen suunnattiin Siikakoskelle. Siellä yritettiin intensiivisesti etsiä koskikaraa, mutta joessa oli aika runsaasti vettä ja karat loistivat poissaolollaan. Päätettiin käydä etsimässä läheisessä rantalehdossa nähtyjä valkoselkätikkaa ja pohjantikkaa. Löydettiinkin nopeasti muutama käpytikka ja rummuttelija joka vaikutti valkoselkä-/pikkutikalta. Rummuttelija löytyi helposti ja osoittautui koiras valkoselkätikaksi. Kelokuusesta löydettiin vielä toinen valkoselkätikka, joka oli naaras. Lisäksi nähtiin yksi puukiipijä.
Valkoselkätikka
Siikakoskelta suunnattiin Korkeakoskelle tarkastamaan eräs nokkavarpuspaikka. Nokkavarpusia ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt. Tämän jälkeen pidettiin ruokatauko ja sitten ajettiin Haminan Kirkkojärvelle. Kävelimme jäätyneen järven ruovikossa ja yritimme etsiä viiksitimaleita. Niitä ei kuitenkaan näkynyt, mutta pieni pyrstötiaisparvi sentään nähtiin. Myös yksinäinen isolepinkäinen istui koivunlatvassa.
Isolepinkäinen
Ennen hämärän tuloa käytiin vielä katsomassa läheinen peltoaukea, jossa A oli edellisiltana nähnyt hiiripöllön. Pöllö istuikin hyvin näkyvillä aivan tienvieressä sähkölinjalla. Valitettavasti paikka oli sen verran hankala, että autoa ei voinut pysäyttää kuvaamista varten.

Sunnuntaina käytiin merellä hiihtämässä. Merikotkia ei näkynyt, vain muutamia variksia ja käpylintuja. Pihabongauksessa lajilistalle tuli talitiainen, sinitiainen. keltasirkku, viherpeippo, urpiainen, harakka, varis, naakka, närhi, hippiäinen, peippo, järripeippo, pikkuvarpunen, mustarastas ja varpushaukka.
Urpiainen pihabongauksessa
Kaksi  järripeippoa toi väriä lintumaailmaan
Koiras varpushaukka
Tämä katse sai pikkulinnut vaihtamaan maisemaa

1 kommentti:

  1. Aika tiukka ilme tuolla haukalla.. Taitaa olla pätevä kaveri!
    Ei siis ihme, että pikkulinnut aika ajoin katoaa ruokinnalta!

    VastaaPoista