sunnuntai 3. helmikuuta 2013

K & K retki

Lauantaina 2.2. osallistuimme Tringan kotka- ja koskikararetkelle. Bussillinen lintuihmisiä starttasi matkaan Helsingistä 7:00 ja suuntasimme ensin Raaseporin Pohjaan Slickoon. Ko. retkellä on ilmeisesti pitkät perinteet vierailla paikallisen lintuharrastaja pariskunnan luona, joilla oli aikamoisen huikea piharuokinta ja hyvät tarjoilut myös tuvan puolella. Tästä syystä osa porukasta kutsui retkeä "kakku- ja kahviretkeksi". Tarkkailimme eripuolilla pihaa olevia ruokintoja muutaman tunnin ajan.
Näkymä yläterassilta pelloille. Tuolla ilves oli kuulemma tappanut peuran ja haaskalle oli tunkenut kaksi merokotkaakin.

Pihan toisen laidan pähkinäpensaat ja ruokinnat

Paikalla oli lintuja erittäin paljon mm. 100 urpiaista, järripeippo, 10 pähkinähakkia, 2 harmaapäätikkaa, hömö- ja kuusitiaisia, pyrstötiaisia 7 runsaasti punatulkkuja jne. Parhaillaan hakkeja oli nähty paikalla 70 ja ilveskin kuulemma näkyi aika ajoin.
Pähkinähakki

Vihdoin ja viimein harmaapäätikka löytyi lajilistalle

Pähkinähakki ruokinnalla
Naaras harmaapäätikka kävi hakkaamassa pylvääseen kiinnitettyä talia
Myös pyrstötiaiset kävivät ruokinnalla
Tämä ruokinta asetti kertaheitolla uuden määritelmään "hyvälle" ruokinnalle. Valitettavasti vain valo oli vähän huonoa kuvaamiselle ikkunan läpi. Bussille kävellessä kuulin vuodarilistalle myös töyhtötiaisen.

Tämän jälkeen päivän kirkastuessa menimme Raaseporin Fiskarssin koskille etsimään karoja ja paikalla joskus nähtyä kuningaskalastajaa. Kunkkua ei odotusten mukaisesti näkynyt, mutta karoja oli 2-3.
Koskikara
Fiskarssissa joki oli täysin sula 


Seuraavaksi menimme Tammisaaren suuntaan bongaamaan eräässä sulassa salmessa ollutta pikku-uikkua. Uikku oli saaressa, johon jouduimme menemään lossilla. Lossimatkalla nähtiin merikotka. Tämä oli kuulemma "kotka- ja koskikararetken" ensimmäinen kerta 7 vuoteen kun myös kotka nähtiin.
Lossimatka

Lossisalmea lukuunottamatta meri oli jäässä
Uikku lymyili, jossain pienen kaislikon takana olevassa jään alle jatkuvassa onkalossa. Emme saaneet sitä näkyviin vaikka odottelimme hyvän aikaa. Jotkut olivat odottaneet sen  näkemistä tunteja.
Pikku-uikun lymypaikka
Tästä suuntasimme Tammisaareen eräässä puistossa sijainneelle ruokinnalle. Siellä oli koiras valkoselkätikka ja takaisin kävellessämme löysin vielä valkoselkätikka naaraankin.

Seuraavaksi menimme Saloon katsastamaan erästä puimatonta kaurapeltoa, jolla oli nähty mm. teeriä, 500 keltasirkkua ja piekana. Mikäli löysimme oikean paikan, oli se jo täysin tyhjä linnuista. Vain pieni järripeippoparvi ja pari varista oli paikalla. Matkalla kuitenkin plokkasimme bussin ikkunasta hiiripöllön, joka tuli ihan bussin lähelle ihmettelemään.
Hiiripöllö

Hiiripöllö

Hiiripöllö
Pöllön ihmettelyn lomassa nähtiin pellolla reissun toinen kettu

Lopuksi illan jo hämärtyessä ajoimme vielä Saloon bointaasaamaan paikallista turkinkyyhkypopulaatiota. Pienen harhailun ja karjalankadun ja kajalankadun sekoittelun jälkeen pääsimme oikealle paikalle. Ilta oli jo turhuattavan pimeä ja etsintä tuntui toivottomalta. Lähdimme jo takaisin kun joku näki kuuseen lentäneen kyyhkyn joka osoittautui turkinkyyhkyksi. Myös viereisessä tuijassa oli yksi turkinkyyhky käymässä yöpuulle. Mukava elis illan viimeisissä valoissa. Kaiken kaikkiaan kiva ja rankka retki. Kotona olimme noin 19:00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti