sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kevään ensimmäinen auringonpalvoja

Heikon myyrätilanteen takia pöllöjä on ollut tänä vuonna tavallista enemmän etelärannikon taajamissa. Olemme muutaman kerran yrittäneet bongata Helsingin Vanhankaupunginlahden lapinpöllöä siinä onnistumatta. Viimeviikolla toinen lapinpöllö löytyi paljon lähempää Kannelmäestä ja toinen on ollut kauempana Laajasalossa. Suunnittelimme Kannelmäen lapinpöllön bongausta arki-illalle ke-pe, mutta lintu oli vaihtanut maisemaa eikä siitä ollut havaintoja. Lauantaiiltana samainen pöllö oli löytynyt läheiseltä Lassilan asuinalueelta eli se oli käytännössä vain lentänyt kehä ykkösen yli. Päätimme sunnuntai-iltapäivän yrittää Lassilan pöllöä ja jos emme sitä löytäisi niin sitten Laajasalon.

Ilma oli mitä loistavin. Aurinko lämmitti vaikka pakkasta oli noin kymmenen astetta. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään pöllön oletettua paikkaa kohden. Pian löytyikin muutaman kuvaajan joukko ja pöllö istui hyvin esillä männyssä. Se oli aluksi ollut aivan tienvieressä vaahterassa, mutta siirtynyt mäntyyn, jossa se puolivillaisesti kuulosteli alapuolen ruokintapaikan menoa.
Lapinpöllö mukavasti esillä. Tarkkailimme sitä noin 40 metrin päästä tien toiseltä puolelta jalkakäytävältä.

Pöllö piti käytännössä kokoajan silmät kiinni ja näytti nauttivan auringosta. Pää kuitenkin kääntyili välillä kun pöllö kuulosteli mahdollista saalista.

Välillä piti rapsia nokan tyveä

Lappari

Välillä pöllö vaivautui vähän raottamaan silmiäänkin
Lähes kaikki ohikulkeneet koiranulkoiluttajatkin jäivät hetkeksi ihailemaan pöllöä. Kerran ruokintapaikalla pyörinyt orava siirtyi mäntyyn ja jäi hämmentyneen näköisenä pöllön yläpuolelle kyyhöttämään. Taisi olla kaupunkilaisoravankin ensimmäinen lapinpöllö kohtaaminen.

3 kommenttia:

  1. Komea otus! Toivottavasti Vilniemen lapparit on vielä viikonloppuna paikanpäällä niin pääsisi ihmettelemään. Meidän kylän huuhkaja löytyi vihdoin viimein hyötypaperin luota sähkötolpan päästä..

    VastaaPoista
  2. Osaatko sanoa tarkempaa sijaintia/osoitetta. Itse asustelen Lassilassa

    VastaaPoista
  3. Lintu oli Laurinniityntien ja Niitynperäntien risteyksessä. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole enää ollut siellä.

    VastaaPoista