sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Rantakäärme Nuuksiossa

Käytiin viime viikolla tekemässä Nuuksiossa Nahkiaspolun kierros ja paistelemassa makkaraa tyynellä järvenrannalla. Odotettuja Nuuksio lajeja ei nähty, mutta sentään mm. pyitä oli muutamia äänessä. Hyttysiäkin oli vasta muutama. Illan hämäntyessä yhytettiin Haukkalammen rantasammalilta kohtalaisen kookas rantakäärme. Olimme jo aivan käärmeen vieressä kun huomasimme sen. Käärme oli todella vihainen, sähisi meille ja pakeni salamana veteen. Ehdin nappasta muutaman kuvan kun käärme sukelsi keskemmälle järveä. Käärme oli toistaiseksi suurin näkemäni rantakäärme. 
Rantakäärmeen sukellus

Päästyään turvallisen välimatkan päähän, käärme uiskenteli rauhallisesti takaisin rantaan. Järvi on varmaan illalla täynnä sammakoita, joten ruokaa pitäisi riittää.

Parkkipaikan tuntumasta löydettiin yksi iltaan valmistautuva rupisammakko. Ajomatkalla takaisin kotiin iltataivas peittyi voimakkaisiin ukkoskuuroihin.

Rengastettu pensaskerttu Laajalahdella.

Töyhtöhyyppä Laajalahden hoitoniityllä. Viimepäivinä olemme keskittyneet pääasiassa pyöralenkkeihin ja vuodarit ovat keskittyneet Maarin tornin sirrilajeihin ja rantalehtojen kerttusiin.

Seuraavassa tekstissä lintuja ja toisenlainen luikertelija tämän perjantain Nuuksion retkeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti