tiistai 12. marraskuuta 2013

Vaseti Elfvikillä

Torstaina 7.11. iltahämärissä näin hiiripöllö Taavetin ja Kouvolan välillä tienvarsimännyn latvassa.

Lauantaina 9.11. olin koko aamupäivän Elfvikin maastossa. Aluksi tunnin verran Laajalahden vesilintulauttoja seuloen kaukoputkella ja sitten kävellen lähirannoilla. Vesilinnuista mainittakoon useampi sata (joku laskenut 800) tukkasotkaa, ainakin 7 lapasotkaa, joista yksi koiras, alli, tavi, haapanoita, sinisorsia ja harmaasorsia, kymmeniä telkkiä, kaksi laulujoutsenta, kyhmyjoutsenia, 70 kanadanhanhea ja 10 merimetsoa. Tämän lisäksi tornista kuultiin peukaloinen ja pikkutikka ja nähtiin ainakin kaksi viiksitimalia ruovikossa. Putkittelun jälkeen Elfvikin roskakatoksen kupeessa olevista vanhoista männyistä kuului hentoa naputtelua ja herättelin jo pohjnatikka toiveita. Yllätys oli melkoinen kun kuusen pintaa operoikin valkoselkätikka! Ko. lintu on ollut alueella pari viikkoa, mutta harva on sitä onnistunut näkemään. Toinen vaseti on nähty lisäksi Maarin suunnalla. Nappasin muutaman kuvan vasetista ja pyöräilin tornille kertomaan, että vasetia olisi tarjolla, kun se oli useammankin huulilla ollut viimepäivinä. Paikalla oli yksi ekopinnakisan kärkinimistä ja häneltä sattui puuttumaan ko laji. Harvoin on nähnyt, että kukaan juoksee yhtä kovaa kaukoputki olalla.
Upea renkaaton valkoslekätikka koiras
Tikka siirtyi kaatuneiden puiden kimppuun ja oli melko hankalasti näkyvissä. Koska puun pinnat ovat märkiä ei naputustakaan juuri kuulunut. Ei ihme, että tikka on pysynyt piilossa vaikka etsijöitä on ollut paljon liikkeellä. Seuraavan vartin aikana pääsin todistamaan pientä bongaustapahtumaa kun vajaat kymmenkunta ihmistä tuli vasetia bondaamaan.Sinällään huvittavaa kun ei se mielestäni niin harvinainen laji ole. Jotkut ottavat ekopinnakisan vähän tosissaan.
Välillä tikka oli lähes suoraan kaatuneiden puiden alla
Nyt olen pohjantikkaa lukuun ottamatta nähnyt tässä samassa metsikössä kaikki Suomen tikkalajit. Samalla valkoselkätikasta tuli minulle jo 187. Espoon alueella nähty laji!
Sympaattisia pyrstötiaisia on hyörinyt pikkuparvina kuluneiden viikkojen aikana vähän siellä sun täällä.
Illalla tehtiin vielä taskulamppuretki samoihin maastoihin. Saldona 2 metsäkaurista 4 eri paikassa (saattoi olla joka kerta sama parivaljakko) Tämän lisäksi hoitoniityllä oli kolme rusakkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti