maanantai 19. toukokuuta 2014

Super viikonloppu

Viikonloppuna sää suosi ja maastossakin tuli oltua sen mukaisesti. Lämpötila hipoi T-paita lukemia ja tuuli oli lähes nollassa. Tällä kertaa retkyeily oli vähän enemmän kuvauspainotteista. Reitti oli suunnilleen lauantaina Porkkala-Laajalahti ja sunnuntaina Viikki-Suomenoja-Laajalahti.

Aloitimme siis aamuvarhaisella lauantaina porkkalan kärjestä tavoitteena kyhmyhaahkan bongaus. Kyhmäri oli kuitenkin siirtynyt lännen suuntaan ja hävinnyt johonkin. Haahkoja oli alueella varmaan tuhansia, joten sinnikkäästä etsinnästä huolimatta lintua ei löytynyt. Luultavasti se oli siirtynyt Upinniemen edustan haahkamassoihin. Porkkalassa nähtiin kuitenkin mm. ampuhaukka, varpushaukka, nuolihaukka, 2x mehiläishaukka, 3xmerikihu, alleja, 50 pilkkasiipeä, kuikkia muutti kohtalaisesti ja ainakin 3 kaakkuria, joitain valkoposkihanhiparvia ja pari merikotkaa.
Osalla haahkoista oli jo poikaset
Kalalokki. Samoilla mestoilla pörräs tapaninpäivänä pikkukajava

Paluumatkalla nähtii Saltfjärdenin kohdilla naaraspukuinen suohaukka, joka kepoisasti lenteli golfkentän yllä. Tarkempi lajimääritys jäi tekemättä sini/niitty/arosuohaukka. Paikalla on pesinyt muutamaan kertaan niittysuohaukka.

Maarissa punavarpunen lauloi täyttä häkää ja tornissa oli porukkaa melkoisen paljon. Kattohaikara oli kuulemma äsken menny yli, mutta meillä oli tyytyminen lapinsirreihin, rytikerttuseen ja onnekkaasti kahteen tornin viereen tupsahtaneeseen pussitiaiseen.
Lapinsirri

Pajulintuja on taas paikat täynnä

Ruskosuohaukka pelotteli Maarin tornilla vesilintuja
Illalla pimeän jo laskeudutta käytiin kissan kanssa etsimässä siilejä takametsästä. Tuloksena pari rusakkoa, lehtokurppa, satakieli ja läheisen perinnetilan pihapiirissä lennellyt lepakko.

Sunnuntai alkoi taas bongaushylsyllä, kun Lammassaaren tornista Helsingin Viikistä ei irronnut sitruunavästäräkkiä, vaikka keltavästäräkkejä paikalla olikin runsaasti. Vuodariksi kuitenkin perus laululintuja kuten pensaskerttu, lehtokerttu ja kultarinta. Päätettiin piipahtaa piilokojun ihanaan viileyteen ja siinä tulikin napsittua useampi kuva.
Harmaahaikara

Kalatiira

Kyhmyjoutsen piti reviiristään tarkkaan huolta

Poikaskatrasta ohjannut heinäsorsain sai lähdöt.

Nokikana

Pajusirkku

Ruokokerttunen

Västäräkki
Naurulokki
Pornaistenniemen metsässä Viikissä lauloi kultarinta ja pikkusieppo. 

Iltasella päätettiin vielä hurauttaa Suomenojalle ajatuksena, että nyt voisi olla vielä hyvät kuvauskelit ennen kuin rannat ovat aivan tukossa kasvustosta.
Heinäsorsalla oli täälläkin pieniä poikasia.

Lapasorsia oli paljon, harmaasorsia sen sijaan melko vähän.

Liejukana poseerasi kerrankin oikein kunnolla lähietäisyydellä.

Liejukana

Mustakurkku-uikkusta tuli vuodari Suomenojalta


Nokikanan poikaset ovat super hauskan näköisiä

Piisameitä löytyi oikein kolmin kappalein

Piisami uimasilla

Telkälläkin oli poikasia.
Suomenojalta paluumatkalla pysähdyttiin vielä matkan varrella Maarin tornilla, jonne oli ilmestynyt useampi jänkäsirriäinen. Viime vuonna näin vain yhden jänkäsirriäisen, joten melko hyvästä lajista puhutaan. Retki sai vielä arvoisensa huipennuksen kun tornin edusruovikon reunaan pyrähti upea sinirinta koiras hetkeksi näkyviin, kadoten sitten yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Iltasella lähimetsässä kikitteli vielä käenpiika ja pensaskerttu ja mustapääkerttu olivat tupsahtaneet reviireilleen yön aikana!

2 kommenttia:

  1. Eipä ole kuvaaja paljoa ehtinyt lepäilemään kauniina kevätviikonloppuna!

    VastaaPoista
  2. Muut vuodenajat on nukkumista varten.

    VastaaPoista