tiistai 30. joulukuuta 2014

Elokuun Vallisaaren reissu

Syksy meni kiireisesti ja vasta nyt joululomalla sain käytyä läpi viimeiset Lapin matkan kuvat ja myöskin elokuun Vallisaaren reissun kuvat. Vallisaari oli aiemmin suljettu sotilassaari, joka avautuu yleisölle muutaman vuoden päästä ja jo nyt sinne järjestettiin muutamie retkiä.
Näkymä Vallisaaresta Suomenlinnan suuntaan

Vanha tulenjohtotorni, josta on näkynyt yli koko saaren, kun suuria puita ei ollut.

1. maailmansodan aikaisia rakenteita

Aleksanterin patterin sisäpiha.

Aleksanterin patterin sisällä oli vanhat kierreportaat. Lattialautojen alla asustelee kuulemma mäyräperhe.
Valleilla sojotti jos jonkinlaista savupiippua ja ilmanvaihtoputkea.
Vallien runsaat kukkakasvustot houkuttelivat perhosia.
Venäläiset puutarhurit olivat istuttaneet tieden varsille puita, jotta sotilaat tuntisivat olonsa kotoisammaksi. Tässä saarnin lehtiä.

Näkymää länteen.

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren väliin rakennettu pengertie.

Vanhoja rakenteita Kuninkaansaaressa.

Kuninkaansaaren tykkiasemia.

Vallisaaren keskellä oli lampi, josta laivat ovat aikanaan ottaneet juomavetensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti