sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pari pöllöä

Viime viikonloppuna lauantaina menin aamupäivällä pitkästä aikaa Elfvikin tienoille aamukävelylle. Hyvin hiljaista oli aluksi, mutta aikani rantapolkuja kuljettuani löysin puunlatvasta suuren viherpeippo & punatulkku porukan. Vähän tarkemmin katsottuna niiden alapuolelta löytyi varpuspöllö. Varpuspöllö oli siis edelleen paikalla, vaikka havaintoja siitä ei ollut ilmoitettu. Kuvailin ja odottelin pöllön liikkumista tunnin verran, mutta se pysyi tiukasti tähystyspaikaltaan.
Varpuspöllö

Varpuspöllö
Jatkoin pitkoksia Otaniemen suuntaan. Kosteikot olivat yhä pääasiassa auki ja hämmästys oli melkoinen kun erään pitkoksen liepeiltä veteen sukelsi pieni tumma pallo. Hetken odottelua ja pian varmistui, että olin löytänyt tälle vuodelle jo toisen vesipäästäisen. Tämä tosin liikkui plajon ojan reunan jääkannen alla ja vilahteli risukossa vain hetkittäin. Kuvauksesta ei tullut mitään, mutta kuvakulmia hakiessa jossakin takaa kuului tuttua rätinää. Taas samalla paikalla oli talvehtimassa peukaloinen.
Palailin Elfvikin suuntaan ja pöllö oli edelleen paikallaan. Takametsästä löysin neljän metsäkauriin porukan ja runsaasti ketun jälkiä. Yritin vielä etsiskellä pikkutikkaa uudelta ruokinnalta siinä onnsitumatta.
Sunnuntaina kiersin koko Sipoonkorven Sundsbyn metsän. Hiirenjälkiä näkyi nyt aiempaa enemmän ja lumikkokin oli loikkinut. Käpytikkoja löytyi kymmenkunta, mutta muut tikat olivat piilossa. Pikkukäpylintuparvien välissä lennelleet taviokuurnat piristivät päivää ja pieni teeriparvi pöllähti lentoon eräästä kalliomänniköstä.

Tänä viikonloppuna lauantaina käytiin uudelleen Sipoonkorvessa, mutta kovassa tuulessa havainnot jäivät vähiin. teeri paikalla oli runsaasti teerien jälkiä lumella ja puukiipijä näyttäytyi. Myös jokin tikka päästi hitaan pärräytyssarjan, mutta se jäi määrittämättä.
Tänään vietettiin kulttuuripäivää Helsingissä mm. Emptying the skies lintujen salametsästyksestä kertovan dokumenttielokuvan ja valokuvataiteen museon merkeissä. Valokuvataiteen museon liepeillä oli koko talven oleillut hiiripöllö, jota käytiin matkanvarrella bongaamassa kovassa lumipyryssä.
Hiiripöllö pyöritti tarkkaavaisesti päätään, mutta vaikutti vähän räntäsateen kastelemalta.

Hiiripöllö
Alla vielä kokeeksi video Viikin vesipäästäisestä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti