tiistai 24. toukokuuta 2016

Parin eliksen viikko



Perjantaiaamuna kävin Viikissä. Tällä kertaa katselin onneksi lintuja jo aivan parkkipaikan tuntumassa sillä näin vilaukselta maassa jonkin todella keltaisen linnun. Se siirtyi Gardenian hedelmäpuihin ja pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen uudestaan. Komea keltahemppokoiras, jolla oli myös naaras mukana. Linnut olivat melko hiljaisia ja pääsin hetkeksi seuraamaan niiden puuhia ennen kuin joku koululuokka marssi ohitse ja yksi opettajista puhalsi pilliin ja kailotti jatkuvasti kovalla äänellä ja käskytti lapsia vaikka ne olivat ihan rauhallisesti. Joka tapauksessa keltahemposta tuli odotettu elis.

Keltahemppopariskunta
Koiras keltahemppo
Naaras keltahemppo
Purolahden tornilta löysin vielä vuodariksi jänkäsirriäisen lapinsirrin seurasta.
Jänkäsirriäinen

Lapinsirri ja jänkäsirriäinen

Lauantaina kävimme Hämeenlinnassa museo kierroksella ja paluumatkalla piti poiketa Hakoisten linnavuorella. Paikka jaksaa aina yllättää positiivisesti erikoisuudellaan. Huipulla kuulimme harmaapäätikan huutoa ja kaksi löytyikin eräästä kelopuusta. Valitettavasti minulla oli vain pokkarikamera mukana.
Hakoisten linnavuoren huippu

Kaksi harmaapäätikkaa

Hakoisista poikettiin vielä Ridasjärven lintutornille. Tiira kertoi, että paikalla oli aamulla ollut naaras punajalkahaukka, joka löytyikin järven toiselta rannalta korentopyynnistä muutaman nuolihaukan seurasta. Punajalkahaukka viiletti melko matalalla ja istahti pariin otteeseen koivun oksalle. Se näytti nuolihaukkoihin verrattuna hieman rotevammalta. Punajalkahaukasta tuli jo toinen elis kahteen päivään. Niitä oli nähty myös usealla muulla paikalla Etelä-Suomessa. Paikalla myös mm. härkälintuja, mutta mustatiiraa ei tällä kertaa näkynyt.

Loppuun vielä parin viikon takainen jalohaikara Elfvikin tornista.
Jalohaikara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti