Patvinsuo

Lauantaiaamuna tuhdin aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa helteisen juhannussuomen läpi Joensuusta kohti Patvinsuota. Maisema alkoi pikkuhiljaa piirtää mäkiä taivaanrantaan ja ohitimme muutamia komeita järvimaisemia.

Matkaan siis!

Reilun tunnin ajon jälkeen saavuimme Patvinsuon kansallispuiston alueelle.

Ensimmäisen pysähdyksen teimme Autiovaaralla, jonka luontopolun kiersimme. Parkkipaikalla oli eilisen tapaan runsaasti paarmoja, mutta taas ne hyörivät pääasiassa auton kimpussa. Hyttysiä ei ollut käytännössä ollenkaan. Luontopolku polveili vanhojen kuusien ja haapojen kansoittamaa vaaranrinnettä välillä nousten ja laskien. Hirven jälkiä ja papanoita näkyi runsaasti. Yritimme etsiä pohjansirkkua metsän pieniltä korpipainanteilta. Pohjansirkut kuitenkin pysyivät piilossa. Sentään näimme käpylintuja, punarinnan, töyhtötiaisen ja puukiipijän.

Autiovaaran luontopolkua

Harjanteen huipulla yritimme kuulostella sinipyrstöä, joka on yleistynyt voimakkaasti Itä-Suomen vanhoissa metsissä viimevuosina. Sinipyrstö laulaa kuitenkin pääasiassa yöllä, joten olimme melko lailla väärään aikaan liikkeellä. Joitain erikoisempia ääniä välillä kuului, mutta ne jäivät määrittämättä. Myös Autiovaaran kolmas tavoitelaji pohjantikka jäi näkemättä. Sen sijaan löysimme ainakin kaksi käpytikan pesää. Pohjantikan jälkiä (irrotettua pintakaarnaa vanhoissa kuusissa) näkyi paljon ja myös jonkin verran järeämpää palokärjen savottaa.

Rupikonna nähtiin kosteassa korpipainanteessa. Myös sammakoita oli jokunen liikkeellä.

Autiovaaralta suuntasimme Suomun leiripaikalle, jossa grillailimme makkarat ja keittelimme perunat. Paikalla oli muutamia muitakin retkeilijöitä. Samalle leiripaikalle tulleilta juttu luisti ainakin enemmän kuin Etelä-Suomen retkipaikoilla.

Suomun luontotuvan räystään alla oli muutamia räystäspääskyn pesintöjä.

Leiripaikan läheisessä männyssä oli käpytikan pesä. Isokokoinen poikanen uskaltautui kurkistelemaan pesän uumenista.

Ruokatauon jälkeen vuokrasimme inkkarikanootit pariksi tunniksi. Kiertelimme sokkeloisen Suomujärven rantoja ja yritimme etsiä merkkejä majavista. Hauki jäi kuitenkin ainoaksi näkemämmeksi vesieliöksi. Järvi oli hauskasti puolittain hiekkarantainen ja puoliksi turvepitoista suomaata. Vesi oli kirkasta ja monin paikoin matalaa, joten pinnassa liitävästä kanootista oli hauska katsella pohjaa.

Suomujärven saaria kanootista kuvattuna.

Suotulenkin jälkeen alkoi jo väsy painaa ja kuuden litran vesivarasto oli huvennut lähes olemattomiin. Tästä huolimatta pääkohde oli yhä edessä. 3,5 km vaellus avosuolla Teretin lintutornille ja takaisin. Kuulimme leiripaikalla, että yksi alueen karhuista pitää Teretin aluetta majapaikkanaan. Suo oli upeasti valkoisten tupasvillojen täplittämä ja suopursun tuoksu täytti ilman. Yleensä soilla niittykirvinen on valtalajina, mutta tällä suolla keltavästäräkkejä tuntui olevan pieninä yhdyskuntina tasaisesti pitkosten varrella. Niittykirvisiä kuulimme vain kaksi.

Upea upea keltavästäräkki.Tuntuu olevan väritykseltään ihan väärällä mantereella.

Jostain kaukaa kuului kuovin ja pikkukuovin ääntä, pieni metsähanhi porukka pyrähti suonlaidalla ja varsinkin alkumatkalla vaellusta säesti kapustarintojen kaunis ja surumielinen viheltely. Muutama kapustarinta nähtiin kun pariskunta teki ylilennon.

Kapustarinta kävi tarkistamassa suolla kulkijat.

Patvinsuota

 Lopulta pääsimme Teretin lintutornille, joka oli yllättävän korkea ja sieltä oli hyvä näkyvyys itäpuolen suolampareille. Lammikoissa oli sorsia, kuten taveja ja heinareita ja telkkiä. Löysimme myös muutaman pikkukuovin, mutta muuten kahlaajarintamalla oli hiljaisempaa. Tornissa kanssamme oli myös vanhempi ranskalainen lintuharrastajapariskunta. Katselimme porukalla nuolihaukkojen saalistusta, kunhan ensin oli päästy lajista yhteisymmärrykseen. Kaukana kelossa istuneelta nuolihaukalta kun löytyi joitain muuttohaukkamaisiakin piirteitä.

Näkymää Teretin tornista

Paluumatkalla aivan jaloistamme singahti komea kyy, joka pakeni pitkosten alle. Se oli ilmeisesti etsiskelemässä runsaana esiintyviä sisiliskoja.

Kyy kurkistaa pitkosten alta

 Yritimme hieman tömistellä pitkoksia, mutta kyy siirtyi aina vain eteempäin pitkosten alla. Ehdotin jo kohdan kiertoa suon kautta, mutta lopulta kyy otti suunnaksi sammalikon ja poistui rauhallisen arvokkaasti. Kuinkakohan monen kyyn "yli" on tullut vuosien saatossa käveltyä siten, että ne ovat pysyneet pitkosten alla piilossa?

Kyyn näkeminen lähietäisyydeltä aiheutti muutaman pienehkön säpsähdys reaktion seuraavien sisiliskojen peatessa pitkosten alta.

Nisäkkäät, riekko, ja muut toivelajit pikkukuovia lukuunottamatta jäi näkemättä, mutta tästäkin huolimatta Patvinsuo oli käymisen arvoinen kohde ja pääsee suokohteissa jaetulle kärkisijalle Siikanevan kanssa. Paljon jäi vielä puistoa koluamatta, koska alue on yllättävän laaja. Lyhyen näköinen polku kartassa, saattaa osoittautua monen kilometrin reissuksi. Seuraavalla kerralla täytyy vierailu ajoittaa toukokuulle jolloin linnut ovat paremmin äänessä ja paarmoja on vähemmän. Myös yöpymistä voisi harkita, sillä suo aamuyöllä voisi olla upea kokemus. Potentiaalisimmat majavapurotkin jäivät tyystin tutkimatta. Suurpetojen näkeminen lienee käytännössä mahdotonta, koska monet ikänsä alueella retkeilleet eivät ole onnistuneet edes karhua näkemään, sudesta tai ahmasta puhumattakaan.