lauantai 5. tammikuuta 2013

Lähiretkeilyä Espoossa

2.1.-4.1. Retkeily jäi melko vähiin ja rajoittui lähinnä työ- ja ruokatuntimatkoille. Samalla tuli aloitettua Tringan ekopinnaskabalajien keräily. Laajalahden rantatien varresta löytyi helposti mm. palokärki, varpushaukka, käpytikka, kuusitiainen, hippiäinen, närhi, vihervarpunen, punatulkku ja urpiainen. 2.1. lyhyt visiitti Maarin tornille toi mukavana yllärinä keskellä lahtea verkkoja päivystäneen merikotkan. Ilmeisesti saman merikotkan näin lennossa myös 3.1.
Merikotka tummana möhkäleenä lahden keskellä
Varpushaukka löytyi kyttäämästä koivussa tiaisten varoittelun avulla
3.1. Otaniemen rantamaisemista löytyi myös koiras kanahaukka joka oli viiden variksen jatkuvan häirinnän kohteena.

4.1. Vaikutti jäävän pinnattomaksi. Lähdimme kuitenkin illalla testaamaan Oittaalle E:n uusia suksia. Sää oli +1 astetta, tihkusadetta ja armoton sumu. Nousimme parkkipaikalta autosta ja saman tien kuului jostain rantametsästä selvä lehtopöllön huhuilu. En itsekään uskonut aluksi kuulemaani, mutta pöllö jatkoi aktiivista huhuilua ainakin varttitunnin. Tiesin kyllä, että paikalla oli jo huhuillut loppusyksyllä useana päivänä lehtopöllö, mutta ei olisi uskonut sen huhuilevan noin erikoisella säällä.

Tänään lauantaina päätettiin tehdä pieni bongauskierros tavoitteena nähdä muutamia lähialueella pitempään viihtyneitä lintuvieraita. Aloitimme Olarista, jossa keskellä kaupunkia on jo kuukauden verran hengaillut metsokukko. Se oli ilmeisesti jo kertaalleen viety Nuuksion metsiin, mutta palannut uudestaan samalle paikalle. Metsokukko löytyi helposti mattotelineen päältä kerrostalojen välistä. oli kyllä komean kokoinen lintu. Sitä en van tajunnut miksi, joillain kuvaajilla oli pakkomielle päästä ihan metson lähelle vaikka minun paljon lyhyemmälläkin objektiivilla siitä sai jo loistavia kuvia kauempaakin metsoa häiritsemättä.
Olarin metso
Ukkometso
Lyhyen metson ihailun jälkeen jatkoimme matkaa kohden Eestinmalmia, jossa erään talon ruokinnalla oli pidemmän aikaa viihtynyt mustakaularastas. Mustakaularastas on melko harvinainen Siperiasta aika ajoin Suomeen eksyvä harhailija. Ruokintapaikkaa oli tarkkailemassa parikymmentä henkilöä, mutta syömässä näkyi vain mustarastaita. Pienen odottelun jälkeen mustakaula käväisi pikaisesti vetämässä mahan täyteen tarjolla olleita marjoja. Kameran säädöt eivät valitettavasti olleet ihan kohdallaan ja valotus jäi vähän lyhyeksi, mutta kyllä tuosta kuvasta laji taittuu. Hatun nosto myös ruokintapaikan pitäjälle, joka on antanut luvan tarkkailla lintua aidan takaa! Samalla visiitillä kuultiin ymös Laajalahdesta kateissa olleet taviokuurnat vuodariksi.
Mustakaularastas
Mustakaulabongauksen yhteydessä usealla ihmisellä piippari hälytti Soukan venesatamassa ollutta grönlanninlokkia. Niitä on ollut viime päivinä muutamia Suomessa ja yksi Ämmässuon kaatopaikalla, josta lintu oli nyt siirtynyt helpommin bongattavaan paikkaan merenjäälle. Ajoimme Soukan venesatamaan, koska se oli vain muutaman kilometrin päässä. Paikalla oli jo useita kymmeniä bongareita ja grölis jossain suuressa lokkimassassa kaukana jäällä pilkkijöiden saaliita kyttäämässä. Minulla ei ollut kaukoputkeakaan mukana, kun en ollut ajatellut sitä tällä retkellä tarvitsevani. Yksi lahdella olleista useista (ainakin 4) metikotkasta pölläytti koko lokkimassan lentoon ja grölis niiden mukana kävi kääntymässä läheisen saaren päällä ja siitä ne menivät takaisin jäälle suoraan vasta-aurinkoon, mista sen erottaminen oli täysin mahdotonta. Ehdin nähdä luultavasti oikean linnun lennossa, mutta kiikareilla sen määrittäminen oli mahdotonta. odottelimme hyvän tovin lokkien uutta nousua, mutta kun sitä ei kuulunut jouduimme poistumaan tyhjinkäsin. Kuitenkin mustakaularastaan myötä uusi elis ja muutenkin loistavasti alkanut lintuvuosi!
Gröönlanninlokki vastavalossa

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet vuodarit




Vuosi 2013 käynnistyi masentavan pimeänä ja märkänä. aamuhämärissä ikkunasta sain ensimmäiset vuodarit ja naakalla oli kunnia olla tämän vuoden eka. 
Naakka
Aamun valjetessa lähdettiin ajelemaan Harjavallasta Euraa kohden, jossa viime viikkoina nähty lähialueen lähes ainoat "järkevät" havainnot. Lauantaina nähtiin isolepinkäinen ja muita mukavia lajeja auton ikkunasta, mutta nyt pellot tuntuivat huutavan tyhjyyttä. Käytiin potentiaaliset isolanttu ja hiiripöllö pellot läpi, mutta sinitiainen oli kutakuinkin ainut löytynyt laji.
Peltoja Harjavalta-Eura välillä
Eurassa suunnattiin suoraan kauniille Ruukinrannan koskille. Täällä olikin jo muutama muukin lintuihminen avaamassa vuotta. Koskikara löytyi kivasti sillan kupeesta. Kaiken kaikkiaan niitä oli paikalla kolme (ja yksi seuraavassa koskessa). Alla muutama suttuinen kuva karoista.
Koskikara
Koskikara
Ruukinrannan kosket
 
Lisää koskea
Karojen jälkeen yritimme etsiä reittiä paikalle, jossa viikko sitten oli ollut kaksi pikku-uikkua. Sopivan katselupaikan löydyttyä joki osoittautui kuitenkin tyhjäksi. Tehtiin pysähdys vielä kolmelle muullekin sillalle, mutta vesilinnut oli muutamaa heinaria lukuunottamatta kateissa. Paikalla oli pari päivää sitten nähty jopa kaakkuri. Jokea kolutessa saatiin listalle muutamia peruslajeja, joista parhaana ehkä varikselta kyytiä saanut varpushaukka.

Paluumatkalla ajettiin vielä Harjavallan padon alapuolisen sulan kupeeseen, jossa nähtiin muutama päivä sitten mm. isokoskelo, kanadanhanhi, punatulkku ja urpiainen. Tällä kertaa sulassa oli muutama vene uistelemassa ja lintuja paikalla ainoastaan yksinäinen varis!

Illan hämärtyessä ajettiin takaisin Espooseen. Matkalta ei oikein tarttunut mitään. Edes korppia ei näkynyt vaikka tulomatkalla niitä oli ainakin 10-20. Alla vielä rakeinen videa koskikarasta. Karat laulavat joskus talvella,koska ne varaavat itselleen talvireviirin. Laulu on hauskaa sirkuttelua, mutta kuuluu videolta valitettavasti aika huonosti.



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kohti lumiennätystä

21.12. Taviokuurna kävi toistaiseksi viimeisen kerran pihapihlajassamme. Lumituisku oli kohtalainen ja marjat käytännössä kokonaan syöty. Jotain rippeitä kuurna kuitenkin vielä löysi.
Taviokuurna
Mustarastaita on jäänyt eteläiseen Suomeen suurin joukoin hyvän pihlajanmarjavuoden siivittämänä. Pakkaset ja lumi verottanevat kantaa kovalla kädellä ellei osa onnistu suuntaamaan etelämmäs.
Mustarastas 
22.12. Kotkan Kuusisessa oli meri jo komeasti jäässä. Lintuja ei merellä näkynyt yhtä yksinäistä kiertelevää urpiaista lukuun ottamatta.
Näkymä merelle Kuusisen kärjestä
Katariinan tervaleppälehdon ruokinnalla kävi melkoinen vilske kun tiaiset, keltasirkut, mustarastaat, viherpeipot ja pikkuvarpuset mättivät nappulaa naamaan. Odottelin, tunnun hävitessä varpaista, paikalla oleillutta pähkinänakkelia kun kuulin tuttua tiksutusta ryteiköstä. Punarinta siellä piilotteli. Niitä taisi olla jopa kaksi paikalla.
Punarinnan varovainen kurksitus
Toinen punarinta käväisi paremmin näkyvillä
Oravillekin kelpasi ruokintapaikan tarjoilut
Punarintaa ihmetellessä ruokinnale ilmestyi toinenkin harvinaisempi pikkulintu. Aikaisen talven takia Suomeen jääneillä puukiipijöilläkin alkaa olla vitsit vähissä ja yksi totesi siementen murut paremmaksi murkinaksi kuin kaarnankolojen jäätyneet hämähäkit.
Puukiipijä
Tähän aikaan vuodesta käpytikkojakin tuntuu riittävän taajamissa
Kotipihan eturuokinta keräsi tali- ja sinitiaisia. Tämän lisäksi siinä pistäytyi ainakin vihervarpunen ja kuusitiainen.
Etupihan ruokinta
Takapihanruokinnalla lintuja oli enemmän. Pikkuvarpusia, keltasirkkuja, viherpeippoja, vihervarpusia, punatulkku, tali- ja sinitiaisia, harakoita, närhiä, käpytikka.
Keltasirkku

Närhen strategiana oli vedellä nopeasti muutamia maapähkinöitä kokonaisena ja kadota pienimmästäkin häiriöstä metsän suojiin.
Metsä talvisessa loistossaan

23.12. Illalla ilmassa leijuvat jääkiteet muodostivat upean halo-ilmiön lähes täyden kuun ympärille. Kuvassa vasemmalla loistaa ilmeisesti jupiter.
Halo kuun ympärillä
25.12. Käväistiin vielä ennen hämärtymistä Laajalahdella. Lunta tuntuu olevan erittäin paljon. Metsässä hyvin hiljaista. Ainoastaan palokärki piti mekkalaa.
Talventörröttäjiä Laajalahdella
Jouluaattona kamera koki kovia kun muutamat objektiivin ruuvit pettivät. Voi olla, että lähikuvien ottaminen jää lähiviikkoina vähemmälle...