Pienen lepotauon jälkeen sää oli iltapäivällä edelleen pilvinen. Pallas hotellin pihalla sijaitsee luontotalo, jonka oppaalta kyselimme retken ykköstoivelajin eli kiirunan mahdollisia olinpaikkoja. Kuulemma ei mikään helppo laji löytää louhikosta ja opas sanoi, että joskus maaliskuussa oli kolme kiirunaa ollut Palkaskerolla, joka on hotellia lähin tunturi. Sinne johtava reitti on merkitty parin kymmenen metrin välein olevin kepein, joten uskalsimme lähteä kapuamaan polkua pitkin. Tunturissa voisi nähdä myös keräkurmitsan tai jotain muuta mukavaa. Ainakaan hyönteisistä ei olisi kiusaa. Heti kun pääsimme hieman ylemmäs rinnettä kasvillisuus harveni ja loppumattomat louhikot levittäytyivät polun molemmin puolin. Täältä pitäisi löytää kiven näköinen lintu... Kapustarinta vihelteli, kivitaskut naksuttivat ja niittykirvinen istitteli, mutta muuten vallitsi täydellinen hiljaisuus. Polulta ei uskaltanut poiketa metriäkään, koska se hävisi heti näkyvistä ja maisema näytti joka suuntaan samalta. Suuntavaisto katosi hetkessä.
 |
| Reittimerkki. Polkua ei käytännössä erota kivikossa. |
Välillä näkyvyys oli vain kymmenkunta metriä ja toisen meistä piti mennä edeltä etsimään seuraavaa reittimerkkiä. Yksin tunturille kapuaminen ei olisi onnistunut. Kompassistakin oli kerrankin hyötyä.
 |
| Kivien välissä jäkälät "kukkivat" |
.JPG) |
| Kaikki kivet olivat eri tavalla kirjailtuja |
Kuulimme polunvieruskivikossa jonkin pikkujyrsijän pitämää vikinää. Kuulemma tunturisopuleita ei oltu nähty sitten 2011 ja tämäkin jyrsijä jäi odottelusta huolimatta näkemättä. Samaan aikaan E kuitenkin huomasin linnun poikasen polulla. Ajattelin, että kapustarinta, mutta nopea vilkaisu ja vaalea "silmäkulmajuova" toivatkin mieleen keräkurmitsan.
 |
| Poikanen polulla |
Samalla viereltä kuului lyhyt potpotus ja kivikossa juoksi kanalintu!
 |
| Kanalintu |
Lintu huuteli poikasen luokseen ja molemmat päättivät esittää kiveä muutaman metrin päässä meistä. Sitten seurasi määritys mysteeri. Punaista silmänpäällistä ei näkynyt, lintu oli ennemmin ruskea kuin harmaa ja vaikutti isokokoiselta. Paikka ja käyttäytyminen kuitenkin viittasivat vahvasti kiirunaan. Pienen epäröinnin ja epäuskon jälkeen oli todettava, että tuossa se kiiruna tosiaan oli. Umpisumussa kiveksi sulautuen, mutta suoraan polulla!
 |
| Etsi kuvasta poikanen. |
 |
| Naaras kiiruna |
Jatkoimme tunturin laelle, jossa nähtii tunnistamatta jäänyt pikkulintu. Niittykirvisen ääntä kuultiin, mutta tunturihuipuilla pitäisi asustaa pulmusia.
 |
| Tuntematon pikkulintu |
 |
| Toinen tuntematon pikkulintu |
 |
| Huipulla kasvillisuus loppui käytännössä kokonaan ja kivikko hallitsi täysin maisemaa. |
Kapusimme juuri reitin jyrkintä kivikkoa kun oikealta puoleltamme kuului taas jokin ääni. Komea koiras kiiruna seisoi ylväänä sumussa. Hitaasti se käännähti ja lipui pois näkyvistä. Jostain se tuli, ilmoitti meille, että katsokaa, patsasteli hetken valokuvaa varten ja hävisi uudestaan tunturin hämyyn. Tässä vaiheessa alkoi olla jo hymy melko herkässä. Lähes tavoittamattoman tuntuinen tarunhohtoinen kiiruna oli näyttäytynyt jo kolmen linnun voimin!
 |
| Tarujen kiiruna |
 |
| Koiraalla oli hieman enemmän valkoista alapuolella. Käsittämätöntä, että kiiruna voi asustella läpi vuoden karuakin karuimmilla tunturipaljakoilla. Kiiruna on kirkkaasti Suomen kovin lintu! |
Polku laskeutui tunturin laen toista puolta ja pikkuhiljaa alkoi hieman kirkastua. Tunturin huippua ei olisi tunnistanut, jollei siinä olisi ollut kivikasaa merkkinä.
 |
| Louhikoita katsellessa tuntui käsittämättämältä miten sieltä voi kiirunaa löytää... |
 |
| Alempana kasvillisuus peitti jälleen louhikot. Kuvassa alarinteiden tyyppilajit: poro ja kapustarinta |
 |
| Alhaalla sedukeero kasteli meidät läpimäräksi, mutta sitten ilma alkoi kirkastua toden teolla. |
 |
| Hotellille johtavan tien varressa maisemat avautuivat. |
 |
| Pallashotelli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti